Blog

”Fiksut kundit päätä aukoo”


image not found

Havahdun juuri itkemästä voimakkaasti. Kaiuttimista kuuluu Lauri Tähkän versio Blaablaasta – se vie minut 80-luvun loppuun Posion pyrinnön taakse roskapönttöön. Sieltä löysin itseni useana välituntina. Kiusaajat minut sinne laittoivat. Enimmäkseen kiusaaminen oli henkistä, mutta päivittäin myös fyysistä.

Olin onnekas, kun kiusaamista kesti vain pari vuotta. Olin onnekas, minulla oli myös hyviä ystäviä. Olin onnekas, minulla oli myös rakastava ja turvallinen koti. Olin onnekas, että olin vahva – en välittänyt. Silloin ei ollut kuulokkeita, joita laittaa korville, mutta en vaan välittänyt tai ainakin luulin niin. Se kuitenkin sattui. Sattui niin paljon, että vielä 30-vuoden jälkeen nuo muistot saavat minut itkemään. Ehkä eniten itken sitä, että kaikki eivät olleet niin vahvoja. He eivät jaksaneet. Heitä ei enää ole. Ja minä olin myös yksi kiusaajista. Siirsin omat kokemukseni eteenpäin vielä heikompiin. Tai eivät he heikkoja olleet – minä ja minua kiusanneet olivat.

Niin kait se on, että kiusaajat ovat heikoimpia. Selittämätön pahaolo tarvitsee purkaa jotenkin. Heikkoa itsetuntoa tarvitsee nostaa ja saada hyväksyntää omassa yhteisössään. ”Raukat hengissä koittaa pysyä. Olla viilee oikeessa jengissä”. Vaikka tämä on karu totuus, se on silti ymmärrettävää – niin meidän mielemme mekanismit toimivat. Sitä ei silti tarvitse kenenkään sietää eikä hyväksyä.

Työyhteisövalmentajana ja työnohjaajana kohtaan toistuvasti samoja asioita työelämässä. Kiusaajat ovat heikkoja ja hauraita – ihan niin kuin me jokainen. Jos olet kiusattu, muista että kiusaaja ei ole oikeassa. Hän ei ole vahvempi tai parempi kuin sinä. Tärkeintä olisi, ettei sinun tarvisi olla yksin. Toivottavasti sinulla olisi joku, kenen kanssa puhua. Myös minuun voit olla yhteydessä. Varaa helpdeskistäni ilmainen pyyteetön keskusteluaika. Sieltä vastaa hauras, heikko ja epätäydellinen ihminen.

Mutta nyt – etenkin sinä itsesi kiusatuksi kokeva: Täysille luureihin!

Kiitoksia Antti Tuiskulle ja Lauri Tähkälle – tämä heilahti minun voimabiisien ykköspaikalle!

– Markku –


2 Kommentteja

  • Liisa syyskuu 9, 2019 at 6:34 pm

    Miten sinuakin?! Samat vuodet, sama yläaste. Sukupuolen suojaa oli ehkä se, että kiusaaminen oli vain henkistä, jos ei lasketa omaisuuteen kohdistunutta vahingontekoa. Kiusaaminen alkoi jo ala-asteella ja jatkui koko yläasteen. Lukiossa helpotti. Minuakin kannatteli perhe ja kaveripiiri; tytöt eivät olleet kiusaajina koskaan.

    On paljon, mitä opettajat eivät näe, mutta tuohon aikaan toimintakulttuuri oli se, ettei haluttukaan nähdä tai kuulla. Yksikään koulun aikuinen ei puuttunut kiusaamiseen koko kouluaikanani (paitsi kerran yhteen vahingontekoon, kun oli pakko). Lähinnä silloin puututtiin rajuimpiin tappeluihin. Tai tämä on mun muistikuva ja se tunne, joka jäi jäljelle.

    Viaton en ole minäkään. Olin mukana joukossa sorsimassa ”vielä alempana olevia”. Tosi paha mieli noista nyt.

    Vastaa
    • Markku Pykäläinen lokakuu 18, 2019 at 11:48 am

      Pahoittelen, että vastaan vasta nyt. Omanlaista kiusaamista se roskapostin määräkin, joka kotisivuille pukkaa koko ajan. Pyrin havaitsemaan oikeat kommentit, mutta usein ne ei heti silmään pistä. Samoin on kommentoitava minunkin: Miten sinuakin?!? Eipä sitä osaa huomata toisista. Tiedän kyllä, että minun kohdallani osa opettajista huomasi asian, mutta silloin työkalut olivat heilläkin vielä nykypäivää heikommat. Puuttumiset olivat juurikin tappeluihin. Liekö defenssi vai mikä, mutta jotenkin pyrin ajattelemaan oman kiusaajan roolin armollisuuden kautta. Jotain kauttahan se paha olo on purettava, kuka kiusattu yläasteikäinen voi olla niin vahva, ettei kiusattuna reagoisi mitenkään? Sama tietysti koskee ketä ei-aikuista kiusaajaa tahansa. Käyttäytyminen lie seurausta jostain itsekokemastaan (toki ympäristötekijät, dna,… vaikuttavat). Koulukiusaamisessa ympärillä olevien aikuisien se on peiliin katsominen.

      Vastaa

Leave a comment

Your email address will not be published.

Time limit is exhausted. Please reload CAPTCHA.