Blog

Minun elämäni tarina – onko tilaa auttajalle?


image not found

Jokaisen meidän elämä on hieno tarina, jonka käsikirjoittaja itse olemme. Jokaisessa elämämme tarinassa esiintyy suuri joukko muita ihmisiä, joilla jokaisella on oma roolinsa. Jokainen tarinan ihminen vaikuttaa siihen, millainen juoni tarinaan syntyy. Käsikirjoittajina me itse olemme suuressa vastuussa siitä, minkä tyylilajin tarinaa elämästämme haluamme kirjoittaa – draamaa, tragediaa, komediaa tai vaikkapa kauhua? Luin juuri erästä tarinaa, jossa henkilö oli vienyt hovioikeuteen asti riidan 2,5€ arvoisesta pizza-alennuksesta. Itse en tuollaista lukua viitsisi omaan elämän tarinaani kirjoittaa – jollekin toiselle se lie nautinnollista draamaa.

Lavastaja, roudari, apumies…

Tokihan tarinaan välillä hyppää kirjoittamattomia ihmisiä ja tapahtumia, jotka saattavat muuttaa käsikirjoitusta erittäin merkittävästi. Usein erilaiset ”auttajat” ovat juurikin tällaisia kirjoittamattomia sivuroolien näyttelijöitä, joille myöhemmin tekisi mieli antaa henkilökohtainen Oscar-palkinto sivuroolistaan. Auttajat yleensä tulevat ja sitten lähtevät tarinasta. Auttaja saattaa korjata tarinan lavastusta, kyseenalaistaa ehkä käsikirjoitusta ja ehdottaa näkökulmia seuraaviin lukuihin, jotta tarina säilyisi mielenkiintoisena ja etenisi sujuvasti. Joskus auttaja saattaa solmia eri tarinoiden langanpäitä toisiinsa, niin että syntyy tarusto, jonka kautta kaikki katsomossa istuvatkin pääsevät näyttämölle merkittävään rooliin. Yksi tällainen auttaja voi olla työnohjaaja. Minulta usein kysytään, mitä työnohjaus on – ylläoleva Martti Lindqvistin kuvaus työnohjaajasta mielestäni avaa hyvin sitä ideologiaa, jonka minä allekirjoitan työnohjauksesta.

Työnohjausta on vaikea määritellä tarkasti. Se on aina hyvin ohjaajan ja ohjattavien näköistä toimintaa – toivottavasti ohjattavien tarpeen täyttävää. Lindqvist kuitenkin yrittää antaa muutamia määrityksiä työnohjauksesta.

Oman itsensä ja elämänsä ymmärtämistä

Maailmassa ja useimpien meidän elämässä tapahtuu koko ajan niin paljon kaikenlaista, että elämä voi tuntua monimutkaiselta ja sekavalta. Vauhti on joskus niin kovaa, etteivät ihmiset edes huomaa tarvetta pysähtyä tutkimaan omaa itseä ja elämäänsä. Se voi johtaa rajuun kolariin itsensä tai toisten ihmisten kanssa tai aiheuttaa muutoin kärsimystä, stressiä sekä pahaa oloa itselle ja läheisille. Tänä hetkenä tietoa ja selityksiä on yllin kyllin jopa liikaakin – sitä vähemmän valitettavasti ymmärrystä.

Sisäisten ja ulkoisten voimavarojen vapauttamista

Tyypillisesti työnohjaukseen hakeudutaan, kun autettavan elämä on mennyt jotenkin lukkoon – tarinassa ei meinaa sivu kääntyä ja edellinenkin kappale on hieman hämärän peitossa. Autettava ei ole enää täysin yhteydessä omiin eikä häntä ympäröiviin voimavaroihin. Auttamisen tavoitteena on vapauttaa nämä voimavarat takaisin käyttöön. Työyhteisöissä huomaa usein, kuinka toimintamallit jumiutuvat totuttuihin eikä ympäröiviä voimavaroja todellakaan osata hyödyntää. Jopa oman ryhmän sisäiset osaamiset unohtuvat ja jokainen painaa kaasu pohjassa yksilönä vain kohti omia tavoitteita. Syntyy siiloajattelua ja osaoptimointia kokonaisuuden sekä läheisten kärsiessä.

Suostumaan opettelemista

Useat sisäiset mekanismimme ohjaavat meitä pärjäämään omillamme, eikä kulttuurimmekaan taida tuohon helpotusta tuoda. Siksi työnohjauksen aloittamisen kynnys on usein hyvin korkea. Minunko pitäisi ensin tunnistaa ja sitten tunnustaa oma avuttomuuteni? Eihän minulla ole mitään tarvetta, pärjään kyllä yksin. Mitä kukaan muu voisi minun elämääni muka tuoda – itse tiedän parhaiten? Ensimmäinen ja ehkä merkittävin suostuminen on auttajan vastaanottaminen. Sen jälkeen usein seuraa suostumisia kyseenalaistamaan omaa ajattelua ja toimintatapoja. Lopputuloksena voi olla suostumista sellaisiin rajoihin ja olosuhteisiin, joita vastaan aiemmin on kapinoinut ja joihin on hukannut valtavan määrän energiaa – usein ihan turhaan.

Positiivisen suhteen luomista itseensä

Auttaminen tähtää ennen kaikkea siihen, että autettava loisi positiivisen suhteen itseensä – oppisi olemaan ehdoitta itsensä puolella. Jokaisessa elämän tarinassamme on vain yksi pääroolin esittäjä – minä. Tuota roolia on vaikea kirjoittaa ulos elämänsä tarinasta. Siksi sovun syntyminen oman minäkuvan sisällä on erittäin merkittävää ja syvästi eheyttävää.

Elämämme haasteen hyväksymistä

Lopulta kysymys lienee siitä, että hyväksymme elämämme asettaman haasteen. Aina löytynee tarve ja mahdollisuus muutokseen, joka kuitenkin vaatii kykyä luopua jostakin. Pohjimmiltaan aito muutos vaatii luopumista osaa omasta minäkäsityksestään. Lindqvist epäilee vahvasti, että psyykkinen kipuilu on aina yhteydessä siihen, että aavistamme muutoksen mahdollisuuden ja tarpeellisuuden, mutta emme ole kyvykkäitä muuttumaan eli luopumaan lukkoon lyömästämme minäkäsityksestä.

Summa summarum: On suostuttava, jotta voisi vapautua. On muututtava, jotta voisi muuttaa.

Sama ohjaajan näkökulmasta

Mitä tämä tarkoittaa työnohjaajan näkökulmasta? Se tarkoittaa todella paljon – odotusarvo muuttaa toisen ihmisen elämäntarinaa on kova ellei mahdoton. Kuitenkin työnohjaajan rooli on sivurooli ja pääosassa on aina ihminen itse. Hänen on pystyttävä kirjoittamaan sellainen luku elämäntarinaansa, jossa suostuu ymmärtämään itseään ja ottamaan apua vastaan. Työnohjaaja on mielestäni parhaimmillaan juurikin se näkymätön taustahenkilö pienessä osassa tarinaa, joka kääntää oikealla hetkellä valaistusta oikeaan suuntaan ja mahdollistaa tarinan mielenkiintoisen jatkumisen.

Miksi kukaan laittaa itsensä alttiiksi näin suuren ja mahdottomalta kuulostavan tehtävän edessä?

Väitän, että suurin osa auttajista (muistakin kuin työnohjaajista) tekee työtään eheyttääkseen ja kasvattaakseen itseään. Sanotaan, ettei ole mahdollista auttaa toista syvemmältä kuin missä itse on käynyt eli auttajista iso osa toivottavasti on käynyt hyvinkin syvällä. Itsensä edelleen auttaminen ei saa kuitenkaan koskaan olla ristiriidassa autettavan edun kanssa. Yhtälö on vaikea, koska niin paljon asioita tapahtuu mielemme tiedostamattomissa syövereissä, ettemme koskaan voi olla varmoja tekojemme syvimmistä tarkoitusperistä. Onneksi on olemassa yksinkertainen mittari tämän dilemman ratkaisemiseen. Se on asiakastyytyväisyys. Sellainen työnohjaaja, jonka asiakkaat eivät ole tyytyväisiä, tuskin ohjaa kovinkaan montaa ihmistä.

– Markku –

 

Tämä kirjoitus pohjautuu Martti Lindqvistin kirjaan ”Auttajan varjo – pahuuden ja haavoittuvuuden ongelma ihmistyön etiikassa.” ja on osa esimiesten ja johdon työnohjauskoulutusta.


Leave a comment

Your email address will not be published.

Time limit is exhausted. Please reload CAPTCHA.