Blog

Lisää palavereita elämään! Kotonakin!


image not found

Työelämässä palaverit ovat arkipäivää. Kun halutaan kehittää toimintaa, niin hommahan aloitetaan isolla tiedonantopalaverilla, jossa muodostetaan ohjausryhmät ja aliprojekti, jossa on omat ohjausryhmänsä ja niin poispäin. Asiakkuuksia kehitettäessä pitäisi päästä asiakkaan kanssa palaveeraamaan. Eivätkä kriisipalaveritkaan ole meille vieraita, kun asiat ovat menneet Strömsön tuolle puolen. Moderneimmat firmat ovat luopumassa palavereista kokonaan. Itse en pidä palavereita huonona tapana käsitellä asioita, kunhan kaksi asiaa täyttyy: niissä on tarpeeksi vähän osallistujia (max 6-8) sekä osallistujat ovat valmistautuneita palaveriin. Ja tietysti perusoletus on, että kaikki palaverissa olijat ovat palaverissa, eivätkä haahuile sähköpostissa tai muissa härveleissä.

Sopimus: negatiivista palautetta vain kerran viikossa

Moniko meistä pitää palavereita perheen sisällä? Olisiko siinä mitään järkeä? Ainakin nuo mainitsemani onnistumisen edellytykset täyttyvät kotioloissa useimmiten. Ajattelinpa jakaa tästä positiivisen kokemuksen, joka on vienyt meidän perheessä parisuhdetta eteenpäin. Aloimme vaimon kanssa pitää vuosia sitten parisuhteen kehityspalavereita viikoittain. Agenda vaihteli aikojen myötä. Välillä piirreltiin omia sekä yhteisiä elämän unelmakarttoja, kun taas toisinaan oli agendalla ihan tarpeeksi tavaraa kuluneen arkipäivän vastoinkäymisistä ja väärinymmärryksistä. Yksi tärkeä toimitapa, jonka kehitimme palaverissa, on ollut sopimus, jonka mukaan pyritään välttämään negatiivisten heittojen tekemistä toisillemme viikon aikana. Arjen kiireessä tulee helposti loukattua toista ihan vaan omista itsekkäistä syistä tai huonosta päivästä johtuen. Ei kukaan meistä ole ansainnut tulla loukatuksi mokomasta syystä. Löytyyhän parisuhteessa oikeitakin asioita, joilla loukata kumppania. Nämä päätimme säästää kyseiseen viikkopalaveriin – ja tämä aihe on agendalla numero 1. Vuorotellen kumpikin heittää pöytään kuluneen viikon makeimmat loukkaukset ja solvaukset, jotka ovat jääneet takaraivoon kolkuttelemaan tiedostamattoman ovelle. On kuitenkin tärkeää, että asiat käsitellään, muuten tiedostamaton avaa ovensa ja sinnehän ne sitten jäävät kummittelemaan ja mönkimään ja kuinkas ollakaan… Joku päivä jää tiedostamattoman ovi auki ja sieltä iskeekin kunnon megaloukkaus vasten kasvoja ja parhaimmassa tapauksessa kohta on palaverissa niin monta henkeä, että onnistumisen edellytykset alkavat hupenemaan – perheneuvojaa, sosiaaliviranomaista, naapuria ja kumminkaimaa.  Paikkansa ja roolinsa heilläkin, mutta suotavampaa olisi pyrkiä hoitamaan suhdetta mieluummin ennemmin kuin myöhemmin.

Itsemääräämispyrkimyksen täyttyminen tärkeää

Toimintatavassa on kaksi tärkeää pointtia. Monet asiat, jotka arjen kiireessä tuntuvat erittäin merkityksellisiltä, eivät perjantaipalaverissa tunnukaan enää sen väärteiltä, että viitsisi nostaa koko asiaa esille. Toinen pointti on, että asian esille nostaminen tai nostamattomuus on henkilön oma valinta. Tällöin saadaan täytettyä myös henkilön itsemääräämispyrkimys, mikä puolestaan vaikuttaa mieleen erittäin positiivisesti.

Piuhat ristissä

Otetaanpa vielä käytännön esimerkki. Perjantaina kotiin tullessa oli vaimo yllätyksekseni pyöräyttänyt olohuoneemme järjestyksen peilikuvaksi entisestään. Iloissaan hän odotti minua töistä kotiin toivoen tietysti positiivista palautetta. Työ oli ollut kovin iso ja vaativa – ja lopputuloskin oikein hyvä. Siinä hetkessä vaan mieleeni tuli, että ei voi olla totta, koko viikonloppu menee nyt audio-kaapeleita värkätessä. Jotta popin saa taas vähänkään järkevästi olohuoneessa kuulumaan, on talo purettava melkein ulkovuorausta myöten. Eipä siinä auttanut kuin hymyillä ja kehua lopputulosta (kuulemma vähän haukotellen) – mitäpä asialle nyt enää mahtoi – ja toisakseen ihan kivaa vaihtelua, jonka ainakin saatoin rehellisesti kertoakin. Perjantai-iltana asiaa sitten jo käsiteltiin, vähän kyllä liian tuoreeltaan, mutta spontaani äänenpaino oli vaihtunut jo enemmän realistisemmaksi. Asiaan löytyi yhdessä pohdittaessa monia puolia ja mielentila asiaa käsitellessä oli aikuismainen. Jos tilannetta olisi yrittänyt käsitellä heti tuoreeltaan, kun skeemat ja makrot olivat jylläämässä, olisi vaimolle jäänyt positiivinen palaute antamatta, mikä olisi vaikuttanut hänen mieleensä merkittävästi. Hän oli kuitenkin tehnyt ison työn ja pyrkinyt ilahduttamaan – palautteen saaminen tällaisessa kohtaa on mielelle erittäin tärkeää. Toisaalta, minä itse valitsin, ettei johtoasiaa käsitellä heti. Jos asiaa olisi yritetty käsitellä heti, olisi vaimo ehkä vaientanut minut todeten, että vedä piuhas kuule vaikka…

Mieti lopputulosta!

Eihän tämä kaikki ihan luonnostaan onnistu. Lähtiessäni käyttämään illalla koiria lenkillä oli lapsemme todennut äidille, että ei iskä kyllä ihan hirveän onnelliselta näyttänyt. Mikä sitten oli tämän toimitavan lopputulos ja miten ilta päättyi? Ihan varmasti molempien osapuolten näkökulmasta WIN + WIN!

– Markku –


Leave a comment

Your email address will not be published.

Time limit is exhausted. Please reload CAPTCHA.