Blog

Sairasta meininkiä riekonpyynnissä


RiekkoreissulleTämän vuoden riekonpyyntiin valmistauduttiin tavallista paremmin, olihan syksyn reissu jäänyt onnellisen perhetapahtuman takia ensimmäisen kerran väliin. Salilla heiteltiin painoja ahkerasti koko kevät ja lajityypillistä harjoittelua suoritettiin suksilla ketun perässä tämän tästäkin. Hierojalla ja akupunktiossakin pyörähdettiin useaan otteesseen kevään aikana ja vielä lähtöviikolla laitettiin raateluhampaatkin kuntoon. Lähtökohdat onnistuneelle reissulle olivat siis oikein oivat. Mutta nämäkään toimenpiteet eivät ihan auttaneet vaan Tomppa tunsi viruksen vaanivan jo ennen lähtöpäivää – lähtökuumeeksi sitä ensin epäiltiin, mutta olihan tämä jo niin mones reissu, että tuskin se sitä oli – virus oli siis iskemässä.

 

Matkaan kuitenkin lähdettiin perjantaina Jyväskylästä ja Oulussa yövyttiin sekä täydennettiin muonavarastoja. Lauantaiaamuna matkaa jatkettiin ja haettiin Pudasjärveltä rookie Masa ”jäneksen juoksuttaja” Kylmäniemi mukaan oppiin tähän hienoon jahtimuotoon. Masa on nuoresta iästään huolimatta varsin tunnettu jahtipiireissä varsinkin kovana jänesmiehenä hyvine koirineen, mutta tämä talvinen riekonpyynti olikin hänelle aivan uusi tuttavuus. Kaikki tavarat lukuunottamatta makkareita oli hommattu jo ennen reissuun lähtöä, joten pysähdys tarvi tehdä vain ROIssa, johon oli valmiiksi tingatttu uusi makuupussi odottamassa. Muuten mentiin vauhdilla Tompan rykiessä aina TL-baariin asti, jossa oli maukas kotiruoka pöydässä odottamassa. Masa yritti saada meitä syömään jo pyssykylässä, mutta saatiin kuitenkin keltanokka uskomaan, että Ivalo on aikaisintaan se paikka missä kannattaa syödä – sen verran paljon on siitäkin vielä aikaa ennen kuin on kaminassa lämmintä. Menomatkalla sattui outo tapaus, kun hirvi loikkasi tielle. Se oli ylivuotinen ja hieman pallo hukassa. Ensin se juoksenteli auton edessä pitkän tovin, kunnes vastaan tuli toinen auto. Hirvi jäi tuhisemaan autoille ja säntäsi eeskahtaalle. Välillä se meinasi tulla konepellillekin. Lopulta se otti toisen kaistan ja lähti läksimään takaisin – minne lie asti mennyt tietä pitkin, sitä ei tämä tarina kerro.

Nooh, lopultakin saatiin tuhannen kilometrin automatka loppumaan ja lapioitiin autolle paikka kinokseen. Vähän siinä oijottiin jäseniä ja alettiin purkamaan tavaroita. Minä aloin aukomaan suksipaketteja, jotka olivat ilmastointiteipillä katolla kiinni. Olinpa ensimmäisen kerran ottanut muun puukon kuin Moran mukaan ja se ei tahtonut oikein lähteä tupesta irti. Otin toisen käden avuksi pitääkseni tupesta kiinni ja johan puukko irtosi. Ainoa vika vaan, että pidin hieman liian ylhäältä kiinni tupesta ja terä pääsi viiltämään etusormen halki. Eipä sitä kauaa tarvinnut katella, kun tuli selväksi, että ommellahan se pitää. Eihän siinä auttanut muuta kuin lähteä ajelemaan 100km takaisin lähimpään terveyskeskukseen paikattavaksi. Pojat lähtivät hiihtelemään kohti telttapaikkaa ja Jussi kuskasi tavaroita meille avuksi kelkella. Itse en nyt pystynyt tähän souviin osallistumaan – ei tämän kyllä näin pitänyt alkaa, mietiskelin ajellessa kohti lekuria.

Mulla meni reissussa kolmisen tuntia ja viisi tikkiä oli sormessa tuliaisena. Jussi oottelikin jo minua kelkkoineen ja vietiin toinen tavaralasti leiriin. Siellähän pojat olivat jo lapionnin loppusuoralla ja teltta alkoi löytämään sijaansa. Minä lähdin Jussin kanssa vielä veden hakuun hetteestä. Hete olikin tällä kertaa melkoinen uima-allas. Aikamme seikkailimme ja muutaman ylimääräisen sydämentykytyksen jälkeen tonkat täyttyivät puhtaasta lähdevedestä. Nyt päästimme ”hovikuskin” Jussin omiin hommiinsa. Kiitoksia kovasti ystävälliselle paikalliselle, joka auttoi meidät ja etenkin tavarat leiripaikalle.

Kello alkoi olla jo pikkutunneilla, kun teltta oli kasassa ja kaminassa lämmintä. Hieman nakattiin evästä huuleen ja mentiin nukkumaan. Virus oli saanut Tompasta jo vahvan otteen ja kuume oli noussut yli 38°:een.

 Tomppa nuutuneena lapioinnin jäljiltä

Aamu koitti ja heti joutui keltanokka tulikokeeseen. Hyvinhän se onnistui ja pian oli teltassa 50 astetta lämmintä. Puuron keittoon ei Masaa arvannut vielä laittaa – se on sen verran tarkkaa hommaa, ettei siihen aloittelijasta ole. Tomppa oli siis kipeänä ja hän aikoi katella vain lähimpiä Juhon ansoja ja puhdistella niitä. Juho ei ollut vielä mukana, vaan sairasti kotona vatsatautia, mutta ansat hänelle oli jo aikaisemmalta viikolta pyynnissä..

 Tomppa Juhon ansoilla

Mepäs lähdettiin Masan kanssa kauimmaisille ansoille ja sieltä sitten hieman tutustumaan alueeseen. Keli oli plussan tienoolla ja lumi melko takkalaa.

Masa lähdössä debyytilleen

 ja näinhän siinä keltanokalle kävi

 Tosin olihan sitä vähän vikaa voitelussakin!

 Riekkoja alkoi kyllä löytymään kovasti, mutta ne olivat aivan älyttömän arkoja. Pakoetäisyys oli noin 200-300m ja koirakaan ei kestänyt mennä lähellekään. Pian koirakin huomasi, että ei passaa kovin lähelle mennä ja muutama seisonta saatiinkin. Seisontaetäisyys vaan oli sen verran pitkä, että tänään saatiin vain kunnialaukauksia. Kovin myöhään ei ensimmäisenä päivänä metässä oltu, sillä teltalla oli kovasti hommia edessä – viime yönä kun oltiin tehty vain välttämättömät toimet. Illalla siis tehtiin puita, kaivettiin tavaroille potero, haettiin lisää vettä ja perustettiin kenttäkeittiö. Telttaa aloimme kutsua joukkosidontapaikaksi, sillä eihän reissussa ollut kuin yksi terve mies. Masa lähtikin vielä iltahämärissä heittämään pikku mutkan riekkojen perään. Tomppa ei ollut päässyt montaa sataa metriä, kun oli joutunut palaamaan takaisin – kuume oli varsin korkealla. Mulla alkoi verenvuoto jo tyrehtymään, mutta kyllähän sormea kovasti kolotti ja eihän sitä rasittamatta ja puhtaana noissa oloissa pystynyt pitämään.

 Tukikohtahommia - vesipaikka

Maanantaiaamuna keli oli vielä eilistä hieman lämpimämpi ja sateli räntää. Kokeilimme läheistä vaaraa pyytää passittamalla, kun linnut olivat niin kovin arkoja. Eipä sekään oikein onnistunut, kun kyseisessä vaarassa ei enää lintuja ollut, vaikka eilen se oli sitä aivan valkoisenaan. Juhon ansaan oli sentään yksi riekko tiensä löytänyt. Tämän väijyn jälkeen Tomppa lähti Utsshukkabukatsäkädäkäjäykänjättämänväärtiin ja me Masan kanssa suunnattiin kohti Paskanjättämänmorostoa. Sama eilinen trendi jatkui eli riekot olivat aivan käsittämättömän arkoja, vaikka ne olivatkin pienissä parvissa, 1-4 lintua. Nyt oli Pyryllä jo hyviä seisontoja ja haku oli erinomaista, mutta seisonnat olivat vaan tosi kaukaa. Saalista Pyry kuitenkin sai, kun joltakin paikalliselta ansamieheltä oli kelkasta tippunut riekko kinokseen ja Pyryn nokka sen sieltä paikallisti. Pian palattiin teltalle ja olo alkoi minullakin tuntumaan hieman flunssaiselta.Bodari Pyry

Pyry lämmittelee tassujaan tulikuumassa kaminassaTompalla olivat havainnot samansuuntaisia kuin meillä, eikä hänen kuntonsa ollut kestänyt vieläkään, vaan hän oli joutunut palaamaan jälleen heti alkumatkasta teltalle. Ilta siinä pähkäiltiin, että minkähän noille riekoille voi, kun ne ovat niin perhanan arkoja. Eipä siihen oikein lääkettä keksitty ja jokainen mietti yön tykönänsä pyöriskellen tuskissaan.

Uusi aamu koitti komean vesisatteen siivittämänä. Ajateltiin Masan kanssa lähteä Julmatunturiin, mutta ajatukseksi se jäi. Lumi tarttui suksen pohjiin sammalta myöten, vaikka kuinka poltettiin kynttilää molemmista päistä suksen pohjiin. Lonkat oli kovilla, kun tuntui joka kiskaisulla että nivelet lähtee irti. Olo oli minulla jo hyvin kuumeinen, mutta ei auttanut ei – riekkomies ei vähästä välitä.

Pyryllä ei vauhti hyydyMentiin nyt alavia maita, kun keli oli siellä hieman parempi. Riekot kuulostivat olevan aivan aukeilla ja niinpä suunnattiin kohti Riettaanjänkää. Riekot olivat oikein keväthuumassa vesisateen innostamina ja laulu raikasi oikein komeasti. Pitkät tovin Masan kanssa kuunneltiin tuota hienoa konserttia ja eipä niille oikein mitään voitu. Niinpä me lähdettiin tyhjien morostojen kautta takaisin teltalle. Loppumatkasta Pyry toppuutteli yhtä riekkoa sen verran, että saatiin poimittua se edes reppuun. Masa koukkasi vielä hieman pidemmän kautta, mutta mulla oli voimat niin lopussa, että läksin teltalle.

Tomppa ei ollut tänään käynyt kuin lähimmän vaaran – Sairasvaaran, jotta toipuminen edes hivenen edistyisi. Nimesimme lähimmän vaaran Sairasvaaraksi, johon vain sairaat saisivat mennä. Seuraava vaara oli puolestaan Vemppavaara, joka varattiin toipilaille. Terveet, jos niitä enää oli hiihtivät sitten kauemmaksi, jättäen sairaille lähimmät maat koskemattomiksi.

Riekko käteen ja reppuun

Juhokin tuli nyt paikalle ja lähdettiin iltaselle vielä pikku lenkki heittämään kuka minnekin. Mulla oli olo jo niin heikko, että menin vain Vemppavaaraan passiin iltalentoa odottelemaan. Pyrykin oli sen verran väsynyt, ettei se enää mitään hakenut. Laulu oli riekoilla kovaa, muttei oikein ampumahollaa siunaantunut. Tullessa hiihtelin ase olalla, kun huomasin, että mikä piruhan tuo pimeän persiessä vilahti pitkin lumenpintaa vierästä ohitseni. Vilkaisin taakseni ja riekkohan se siellä meni täyttä matkavauhtia. Tempaisin aseen olalta ja täytyy sanoa, että hieman oli tuuriakin mukana, mutta sieltähän se 7 voltilla alas pyörähti ja liukui vielä iltapakkasesta kovettunutta hangen pintaa pitkin 30metriä selällään. Täytyy sanoa, että tulipahan tehtyä elämäni riekkolaukaus.

 Kauhea sepostus iltalennosta – tuolta se tuli ja pum pum!!

Iltayö meni JSP:llä paikkauksessa ja tabuja napsiessa. Sormi oli kipeytynyt ja kuume noussut. Yöllä sitten lääkkeen voimasta kuume laski ja kaikki nukkumakamppeet olivat ihan likomärkiä. Onneksi oli uusi makkari, joka kyllä kuvui saman tien ja uni saattoi jatkua.

Jahas, kait se on harppapilkille lähettäväKeskiviikkoaamuna teimme strategisen päätöksen, kun oli koko porukka sen verran huonona, että pidämme välipäivän. Tarkoitus oli lähteä harppapilkille Nikkelammelle ja sieltä tullessa koukata teltan kautta saunakamppeet ja mennä Juhon mökille saunomaan. Niinpä pakkasimme vehkeet rekeen ja 10km matka lammelle saattoi alkaa. Tunti ährättiin safarilla ja oltiin päästy 500m, joten totesimme kelin olevan sen verran mahdoton, että ei me koskaan päästäisi perille. Palasimme teltalle ja päätimme lähteä mökille saunomaan ja pilkkimään mökkirantaan, sinne kun meni jälki melkein perille. Näinpä teimme ja tällä kertaa oli avainkin matkassa. Laitoimme mökkiin valkeat ja lähdimme pilkille. Tomppahan sieltä kiskoi kalaa velliksi asti jään päälle, mutta me muut kuolevaiset saimme pistää munat pataan, paitsi Masa, joka oli varannut kämpällä oikein makoisat hirven käristykset.

 ja Tomppa vetää jään päälle!

Pilkiltä tultuamme syöpäsimme ja lämmittelimme saunan sekä löimme korttia. Minulla nousi kuume 39°:een, joten minusta ei oikein ollut illanviettoon. Muut pojjaat kyllä löivät korttia iltamyöhään – niin kauan kun kortit kädessä pysyivät.

Pian valkeni torstai toivoa täynnä. Nukuimme siis mökillä ja kaminan päällä oli yön yli porissut poronluusoppa. Ai että oli makoisaa. Kuume oli laskenut 38°:een, mutta eipä se paljoa lohduttanut. Keräsimme kamppeet ja lähdimme takaisin teltalle. Minä pidin toisen välipäivän käyden vain Sairasvaaran. Tompalla alkoi olo kohentumaan ja hän pääsi jo Vemppavaaraan. Pyryllä oli muutamia hyviä seisontoja, mutta eipä minusta ollut oikein pudottajaksi. Niinpä annoinkin Pyryn Tompalle ja menin itse sairastelemaan. Hyvät riistatyöt jatkuivat, mutta ampujat eiku huononivat. Joitakin lintuja pojjaat kuitenkin saivat sentään pudotettua. Paikalle oli pakko tilata nostoväkeä, kun mieskato oli kova. Juho hakikin Miikan paikalle vielä illansuussa. Kuume ei minulta hellittänyt ja kipu sormessa ei kun vaan kasvoi.

 Juho - the Roger Rabbit

Perjantaina muut alkoivatkin olemaan jo iskussa ja minullakaan ei ollut enää aamulla kuumetta. Pojat lähtivät kahden hengen partioissa reissuun ja minä lähdin Pyryn kanssa varotellen ensin sairasvaaraan ja kun ei olo tuntunut kovin pahalta, niin jatkoin vielä Vemppavaaraankin. Nyt ei oikein kohdallani riekkoja ollut. Pojilla oli tänään hieman parempi päivä.

 Miikka – the Butcher

Kuume ei enää iltasellakaan noussut, joten mielikin alkoi kummasti kohentumaan. Jos huomenna ei ole kuumetta, niin päätimme startata Juhon kanssa päätöspäivän perinteiselle 50km rykäsylle Riettaanvaaraan. Illalla vielä lähdin uudelle lenkille kuuntelemaan soidinmenoja. Mahtavia seisontoja oli, mutta nyt ei kyllä tuurannutkaan. Oli selvästi havaittavissa, että nyt on riekot hieman kesyyntyneet. Kelikin oli pakastunut ja suksi luisti oikein hyvin. Uutta luntakin oli ripsinyt sen verran, että vanhat jäljet olivat peittyneet. Soidin oli valtaisaa ja Eino-riekkokin veti minua höplästä 10-0. Kuuntelin, että nytpä on riekko aivan vieressä. Ihmettelin, että koira ei oikein tiennyt missä lintu on – niinpä päätin ottaa itse asiasta selvää. Menin maata pitkin kontaten kohti ääntä ja ei varmasti missään mitään näy. Pian aloin olla jo ihan äänen lähteellä ja vieläkään ei missään mitään näy, vaikka ”pekkaa” huudellaan ihan vieressä. Siellähän se Eikka istuu koivun latvassa ja lähtee nauraen pakoon. Luovutan tältä päivältä ja painun pehkuihin, olihan jo pimeäkin.

 Juho - the Fireman

Sukset kipasiin 50km perinteiselle.Niinpä se päätöspäivä koitti ja lopultakin kaikki olivat terveen kirjoissa – lukuunottamatta kipeää sormeani. Lähdimme Juhon kanssa siis Riettaan vaaraan. Riettaaseen mennessä on ”hölökyn kölökyn” –maastoa pitkät tovit.

Aurinko kun paistoi niin näiltä aukeilta oli lupa odottaa joitakin riistatöitä. Eipä aikaakaan, kun Pyryllä nokka nousi riekon hajuun ja aukealla oli hieno seurata puolen kilometrin etenemistä vainun perässä ja sinnehän se Pyry täysin aukealle notkoon riekon piikkasi. Juho lähti paikalle ja laskettelikin alamäkeen Pyryn vierellä. Pyry oli hieman jumissa, kun riekko oli täysin paljaalla maalla ”piikissä” eikä Juho saanut koiraa liikkeelle, vaikka minulta huutelikin neuvoja. Kun Pyry ei sitten lähtenyt, niin ei sitten ja Juho päätti tilanteen ampuen riekon maahan.

Hieno riistatyö loppusuoralla

Matkaa jatkettiin tyytyväisenä ja tilanteet eikun paranivat, jos ne tuosta enää parata voivat. Nyt taas ammuttiin pari mojovaa pummia – oikein hävettää, radalla tarvisi viettää paljon paljon enemmän aikaa. Loppu päivästä tilanteet vähenivät ja illan suussa olimme pitkän päivän päätteeksi takaisin teltalla. Illalla läksimme vielä koko poppoolla iltalennolle, joka oli jälleen hienoa katseltavaa. Tämän performanssin jälkeen oli taas sidontapaikan aika. Sormea kolotti ja se oli aikas turvoksissa. Päätimme repiä tikit pois – johan niitä oli kateltukin. Ensimmäisen tikin irottua sai lääkintämies mojovan satsin märkää liikkeelle ja sama tahti jatkui muidenkin tikkien kohdalla. Nyt kipu helpotti, vaikka hieman kyllä ajatuksissa pyöri, että noinkohan tuosta vielä sormi tulee. Päätin pyörähtää seuraavana päivänä vielä Ivalossa lasareetissa.

 Tikit pois kenttäolosuhteissa.

Leatherman on siihen hommaan oiva kampe.

Sunnuntaina oli ohjelmassa siis siirtymätaival kohti sivistystä, lääkärireissu sekä pitkähkö ajomatka. Siirtymä meni hyvin ja lääkärissä huomattiin, että sormen haava oli auennut totaalisesti. Eipä sille enää ollut mitään tekemistä – aika haavat parantaa ja niin kävikin (tätä kirjoittaessa sormi on jo hyvässä iskussa, joskin hermot sormenpäässä ovat kovin eriskummallisen tuntuiset.) Nyt oli edessä viikon pilkkiloma ja Pyry pistettiin rankan talven ja kevään jälkeen pariksi kuuksi totaalilepoon.

Lähdön hetki nyt lyö

 Kohti uusia seikkailuja.

 

 

 

 

 

 


Leave a comment

Your email address will not be published.

Time limit is exhausted. Please reload CAPTCHA.