esimiehen oma jaksaminen

Esimiehen oma jaksaminen

Kirjoitettu 27.01.2022

Esimiehen oma jaksaminen on teema, joka syystä tai toisesta usein unohtuu, kun keskustellaan työssäjaksamisesta tai uupumisesta työpaikalla. Huomio pysyy usein työyhteisön jäsenten jaksamisessa ja voimavaroissa, joita esimiehen tulee tukea omalla toiminnallaan ja hyvällä esimiestyöllä. Myös esimiesvalmennuksissa annetaan esimiehelle yleensä työkaluja tiimiläistensä työuupumuksen käsittelyyn mutta onko esimies itse unohtunut kokonaan?

Tyypillinen yö

”Herään säpsähtäen. Syke on korkealla. Hapuilen puhelimen yöpöydältä. Kello näyttä 2.57. Hienoa! Jälleen tyypillinen yö. Loppuyö menee taas pyöriskellessä. Työasiat tulevat heti mielen. Ärsyttää se Pertti. Miten hän voi olla aina niin itsekäs. Eilenkin olisi ollut todella tärkeää käydä läpi tulevaa riskialtista korjaustyötä, mutta koko palaverin aika meni Pertin uuden ja supermahtavan kehitysidean käsittelyyn. Jotain ihmepikamittaria laakerivikojen tunnistamiseen. Ei tule onnistumaan, olen aivan varma. Ja huomenna on se kolmikantakeskustelu Niinan työhön paluusta, johon en ole yhtään ehtinyt valmistautumaan. Ajatukseni harhailevat. Oman äidin vakava sairaus vaivaa mieltä. Minkäpä sille täältä kaukaa mahtaa. Mutta onko minun pakko olla näin kaukana? Voisinko muuttaa lähemmäs äitiä ja auttaa hänen arkeaan paremmin? Sitten ajatukseni palaavat unettomuuteen. Kello on 3.43 – ei tästäkään mitään tule, että elän näin vähällä unella.

Nousen ja kävelen jääkaapille. Lasi maitoa kuulemma voi olla myös hyväksi. Kaadan itselleni ison kupillisen maitoa ja pyöräytän sen mikron kautta. Hörppään sen nopeasti, on kiire pyörimään sänkyyn. Päätän mennä loppuyöksi toiseen huoneeseen, joskus sekin on auttanut nukahtamiseen. Peti tuntuu ihanan raikkaalta – vain hetken. Puhelin hakeutuu käteen ja sormi Twitterille. Ei perhana! Tämä ei ainakaan auta. Twitter-kuvakkeen vieressä on etälääkäripalvelun appi. Olen pitkään miettinyt, uskaltaisinko kokeilla unilääkkeitä. Ehkä nyt on sen aika. Avaan etälääkärin chat-palvelun ja alan chattailla Dimitrin kanssa. Parissa minuutissa minulla on reseptit useampaankin unilääkkeeseen. Ehkä tämä tästä. Mieli hieman huojentuu ja uni voittaa.”

Miksi tärkein unohtuu?

Esimiehen tehtävänkuva on moninainen. Pitäisi olla läsnä omalle tiimille, pitäisi tehdä tehtävään kuuluvat hallinnolliset tehtävät, rekrytoida, perehdyttää ja päivittää omaa osaamistaan. Esimiehen pitäisi venyä sekä oman esimiehensä ja johdon että oman tiiminsä suuntaan. Ja asiakas on kuitenkin aina tärkein – auditointeja unohtamatta! ”Esimiehen paikka kuuluukin olla puun ja kuoren välissä”, usein sanotaan. Näinhän se on, mutta ei se sitä tarkoita, että esimiehen voimavarat aina riittäisivät siellä rimpuilemiseen.

Esimies saattaa kokea myös, että hänellä ei ole keskustelu-/sparraustukea. Esimiehen oma jaksaminen on usein koetuksella, koska vetoa ja vääntöä on työpaikalla moneen suuntaan. Lisäksi omaan perheeseen liittyvät asiat saattavat painaa mieltä. Yllä oleva esimerkki kertoo hyvin tyypillisen tarinan esimiehen tilanteesta, yöt menevät asioita murehtiessa, kierre on valmis. Kuulostaako tutulta?

Lentokoneessa ohjeeksi annetaan, että happinaamari pitää laittaa aina ensin omille kasvoille ja vasta sen jälkeen auttaa muita. Miksi esimiestyössä tämä tuppaa unohtumaan? Esimiehen oma jaksaminen tulisi olla kunnossa, että pystyy hoitamaan omaa työtään ja ennen kaikkea tukemaan ja auttamaan muita.

Apua saatavilla

Yrityksen resurssoinnin tulisi tietysti olla kunnossa, että esimiehen työkuorma pysyy hallittavissa. Lisäksi oman työn ja kalenterinhallinnan taitoa kannattaa harjoitella ja priorisoida työtään. Ihan kaikkea ei pysty eikä tarvitsekaan tehdä. Itselle tulisi myös löytää sekä työstä että työn ulkopuolelta asioita, jotka tuovat voimavaroja sekä auttavat jaksamaan ja palautumaan.

Joskus tähän tarvitaan ulkopuolista tukea ja Hyvinvoinnin Suurlähettiläiden esimiesvalmennuksessa yhtenä tärkeimpänä osa-alueena onkin juuri esimiehen oma jaksaminen ja hyvinvointi. Lue lisää kokemuksista sekä Lassila &Tikanojan että Valmetin esimiesvalmennuksista.

 

Lue lisää: