Hyvää joulua, kaikesta huolimatta
Kirjoitettu 22.12.2013
On aika joulun – aika antamisen. Mutta mitäpäs annat lahjaksi ja kenelle? Korttiako vai ihanko lahjaa? Jos korttia, niin onko somessa ok vai vieläkö laittaa Kusti polkemaan? Jos lahjaa, niin minkälaista vai annanko rahana? Joulu poikkeaa muista lahjan antamisen hetkistä siinä, että todellakin joudumme miettimään myös kysymystä kenelle ja juuri tämä tekee joulusta antamisen juhlan.
Nyt alkaa olla jo kiire tehdä päätöksiä, jos nämä asiat ovat epäselviä. Vai kannattaako noita asioita edes pohtia? Liekö parempi mennä tunteella, onhan sentään joulu? Mutta se on varmaa ainakin, että kuhan et mulle mittään vaan rupea ostamaan. Mitähän tuo tyhjä hyvvää, vähistään antaa – siitähän saattaa jäädä vielä kiitollisuuden velkaakin!
Lahjan antamisen riski?
Näitä asioita ihminen lie pohtinut siitä lähtien kun kolme maagista henkilöä veivät Jeesukselle kultaa, mirhaa ja olibaanihartsia. Kyseiset maagit siis asettivat lahjan antamisen riman aika korkealle. Lahjat olivat arvokkaita ja omaperäisiä. Toki – tarvitsivatko Maria, Josef ja Jeesus noita vai olisiko esimerkiksi potkupuku ja lampaanviulu ollut siihen hetkeen enemmän tarpeellisia. Kolme viisaiksi ja miehiksi epäiltyä henkilöä ottivat kuitenkin riskin ja valitsivat itsensä näköisiään lahjoja. Lahjan antaminen on siis aina riski ja sellaisena se pitäisikin mielestäni ottaa – riskinä ja haasteena. Jos riskiä ei halua ottaa, niin silloin rahan tai eettisen lahjan (tyyliin vuohi Afrikkaan) antaminen puolustaa paikkaansa.
Antajan tunteen ilmaisu
Lahjan antaja joutuu päättämään mitä viestiä hän haluaa lahjallaan kertoa. Nyt mietittynä, itse olen pyrkinyt lahjoillani usein jakamaan omia elämänarvojani eteenpäin – suuri riskihän siinä on, etteivät omat arvot istu lainkaan lahjan saajan arvoihin – ja pieleen on mennyt eräänkin kerran. Varmin vaihtoehto on tietysti ostaa lahja saajaan arvomaailmaan sopien ja vieläpä tarpeeseen tai tunteeseen. Tässä vaihtoehdossa on suurin riski, mutta myös suurin palkkio tarjolla. Jos lahja ei osukaan saajan tarpeeseen ja tunteeseen, tulee lahjan antaja antaneeksi viestin, että enhän minä tuntenutkaan sinua. Toisaalta, jos osuu ja uppoaa, on myös aito ilo vastaanottajalta riskin ottamisen arvoinen. Uskon, että juurikin tunne: ”lähimmäiseni tuntee minut” on tunteista kaikkein arvokkain, joka aiheuttaa lahjan saajalle mielihyvän kokemuksen.
Rahaa tai eettisiä lahjoja annettaessa tulee viesti kerrottua reilusti ja suhteellisen suoraan. En tunne sinua, enkä edes halua yrittää kokeilla onneani, että lahja osuisi oikeaan. Sinällään siinä ei mitään väärää ole, aika vähän ja huonosti me enää toisiamme oikeasti tunnemme.
Ei ole helppo lahjan saajan roolikaan
Samoja ajatuksia joutuu lahjan saajakin käymään läpi, jos lahja ei osukaan kohdalleen. Eikö läheiseni tunnekaan minua? Eikö hän ole viitsinyt nähdä vaivaa vuokseni? Näiden toisinaan kiusallistenkin pohdintojen välttämiseksi on perinteisesti käytetty tapaa kieltää tuomasta lahjoja. Ainakin Lapissa on hyvinkin tuttu lause: ”sen kuhan tiijät, että et rupia mittään typistä tyhjää mulle…” Niin rakas ihminen kuin oma pappani olikin, niin olihan se karu viesti pienelle pojalle, kun yritin pappaa ilahduttaa lahjalla, ja hän ei sitä koskaan edes avannut, tai jos avasikin niin puolen vuoden päästä aikaisintaan.
Miten sitten toimia, kun saat lahjan, joka ei ilahduta
”Voi kiitos, onpa ihana” – näinhän me sanomme aina, vaikka lahja menisi pahasti ohi maalista. Ja kohteliastahan se onkin. Tällä tavalla pyrimme tuottamaan edes lahjan antajalle hyvän mielen. Onko valehtelu reilua käyttäytymistä lähimmäistä kohtaan? Sitä voi tietysti jokainen pohtia ja jälleen merkityksellistä on pohtia, mitä tunteita asia minussa itsessäni herättää ja miksi.
Aina löytyy myös ihmisiä, jotka sanovat suoraan mitä ajattelevat ja negatiivinen palaute voikin pamahtaa ylihuomenna jonkun naamalle. Ole tästäkin iloinen – ehkäpä läheisesi haluaa sinusta läheisemmän ystävän ja on vain rehellinen ja avoin tunteistaan. Muuttuuko asia julkilausuttuna vai onko parempi padota kaikki negatiiviset tunteet sisälleen? Meidän kulttuurissamme tunteiden ääneen lausuminen ei vain ole tapana ja juuretkin ovat syvällä – kätkihän jo Mariakin sanat ja tutkiskeli niitä sydämessään. On voinut Josef tuntea olonsa tuona jouluna pikkasen yksinäiseksi.
Syntipukki
Tulipahan tästäkin hommasta yllättävän hankalaa, kun tätä alkoi oikein pohtia. Jos joulupukkia ei olisi keksitty, keksisin sen nyt itse. Onhan kaiken tämän vastuun siirtäminen pukille aivan loistava innovaatio – varsinainen syntipukki. Tontut ne vaan Korvatunturilla häärii ja ellet ole kilttinä, niin risuja tulee. Risuihin rinnastettuna pahinkin ohilaukaus ylittää odotukset.
Ehdin jo värkätä tuon yllä olevan kuvan ennen syvällisempää pohdintaa aiheesta ja nyt minusta tuntuu, että vähän turhahan se on. Enhän minä todellakaan tunne kaikkia teitä lukijoitani – mistä minä tiedän haluatteko te rauhallista vai räyhäkästä joulua. Hyvän joulun toivotus on jo varmempi valinta – tosin ei kovin persoonallinen. Otanpa riskin ja kokeilen punoa aiheesta pientä runoa.
Joulu – antamisen aikaa,
Mitä tunteita se saakaan sinussa aikaan?
Kannattaako ottaa riski vai antaa rahaa?
Voiko riskin ottaminen aiheuttaa oikeasti kelleen mitään pahaa?
Toivon sinulle paljon tunteita,
Mitkään niistä eivät sinua maalta merelle heitä.
Muista vaan ne rakkaittesi kanssa jakaa.
Nimittäin niin makaa kuin petaa.
Hyvää joulua kaikesta huolimatta!
-Markku-
Ajatukset tähän kirjoitukseen kirvoittuivat Ruben Stillerin Yle Puheella kuulemastani ohjelmasta.