Elämän tarkoitus

Kirjoitettu 23.11.2013

Mikä on elämän tarkoitus?

Kulkeakseni kohti vuoden 2021 -ajattelijatavoitettani, lienee syytä lähteä pohtimaan asioita suhteellisen alusta. Itse asiassa aihe tuli vastaan twitterissä, johon oli linkitetty FilosofianAkatemian kirjoituskilpailu: ”Elämän tarkoitus”. Tätä asiaa olen pohtinut paljonkin viimeisen viiden vuoden aikana – ensimmäisen kerran toki nyt katsoin, mitä Google ja Wikipedia tietää aiheesta ja paljonhan ne tietävät. Jo tämän johdannon aikana käy selväksi, että aihetta on syytä pohtia aina ajassa uudelleen. Tuskinpa esimerkiksi Platon päätyi pohtimaan asiaa Sokrateen twiitin kautta. Maailma siis muuttuu kovasti ajassa – muuttuuko myös elämän tarkoitus?

Lähden liikkeelle Eppu Normaalin riimittelystä: ”Elämän tarkoitus on murheen karkotus”. Liekö Martin ajattelu lähtenyt antiikin Kreikan ajoilta, jolloin osa Sokrateen seuraajista näki nautinnon tavoittelun olevan elämän suurin päämäärä? Tämä ajattelu ei ole saanut suurta sijaa nykyisessä ihmispopulaatiossa. Suurin osa maailman väestöstä ajattelee tällä hetkellä, että elämän tärkein päämäärä on toimia niin, että minun on hyvä sitten elämän jälkeen. Itse olen luopunut tästä ajattelusta ja haluan, että minulla on hyvä tässä ja nyt eli hyvinkin pitkälti elämäni tarkoitus on murheen karkotus.

Mikä murhe on?

Ennen kuin murhetta pääsee karkottamaan, pitäisi tunnistaa, mikä murhe on ja mistä se tulee. Itse rinnastan murheen ahdistukseen. Ilman ahdistusta murheet olisivat ainakin pienempiä. Iso osa ahdistuksesta syntynee ihmisen vapaudesta pystyä valitsemaan oma olemuksensa. Tämä vapaus on tässä ajan hetkessä lisääntynyt. Uskon, että aiemmin kautta maailman historian ihmisen on ollut helpompi määritellä olemuksensa ja sitä kautta elämänsä tarkoitus, koska ei ole ollut niin paljon vaihtoehtoja.

Nyt meillä monella on hyvinvointia ja vaihtoehtoja niin paljon, että olemmekin onnettomampia ja murheen murtamia. Esimerkiksi katsoessani vastikään Nenäpäivä-lähetystä kehitysmaista, minulle tuli todella epämiellyttävä olo. Vaikka tuntuu erittäin pahalta, että heillä siellä ovat asiat niin paljon huonommin kuin meillä täällä – keitä me olemme sanomaan, että meidän tapamme elää olisi heidän tapaansa parempi? Onko yli 80 vuoden elämä yltäkylläisyydessä, jossa mikään ei tunnu miltään, parempi kuin 40 vuoden elämä, jossa joka päivä joutuu taistelemaan elämän perusasioista?

Ahdistus syntynee tiedosta, että toisinkin voisi tai pitäisi olla. Maailmanhistorian viimeisinä vuosina myös ihmisten roolit ovat muuttuneet voimakkaasti esimerkiksi sukupuolten välillä. Vaikka sukupuolisesti epätasa-arvoisessa maailmassa on paljon negatiivisia piirteitä, positiivista siinä mielestäni on selkeä roolijako. Muutamia vuosikymmeniä sitten mies ja nainen tiesivät selkeästi, millainen rooli on yhteiskunnan mielestä heille hyväksytty: mies hankkii perheelle elannon ja nainen hoitaa kodin. Jos perhe halusi tästä poiketa – se oli varmasti selkeä valinta. Tänä päivänä molempien pitäisi hoitaa tasa-arvoisesti kummatkin roolit ja olla vielä hyviä puolisoja. Väitän, että yhtä suuri on se joukko, jolle tämä arvoasetelma ei ole kaikkein luonnollisin, mutta silti paine sen seuraamiseen on suuri. Tässäkin esimerkissä siis valinnanvapaus luo ahdistusta, vaikka sitä olisi tarkoitus karkottaa.

Elämän tarkoitus – palataanpa siihen

Palaanpa näiden parin esimerkin jälkeen itse kysymykseen elämän tarkoituksesta. Elämän tarkoitus on siis murheen karkotus, mutta se ei onnistu ellei tiedä mitä on karkottamassa – tämän tunnistamiseen tarvitaan erittäin hyvää itsetuntemusta. Tarkemmin siis elämän tarkoitus onkin oppia tuntemaan itsensä. Se on yllättävän haastavaa. Väitänkin, että suurin osa ihmisistä elää koko elämänsä tiedostamatta koko tarvetta. Toisaalta tietoisuus itsetuntemuksen tarpeesta voi aiheuttaa juurikin suurimman ahdistuksen elämään, koska en tiedä, onko edes mahdollista tuntea itseään edes välttävässä määrin. Niinpä onnellisimpia voivatkin olla he, jotka meidän mielestämme näyttävät onnettomilta eläessään kurjuudessa – heillä ei ole välttämättä aikaa eikä tarvetta pohtia olemassaoloaan.

Heille, jotka ovat heränneet pohtimaan itseään, elämän tarkoitus on ehdottomasti päästä itsensä kanssa yhteisymmärrykseen siitä, mitä oikeasti haluaa olla. Minä ainakaan en tiedä, onko vastauksia näihin kysymyksiin olemassakaan, jolloin ratkaisevaksi tekijäksi nousee ihmisen kyky tehdä valintoja ja hyväksyä ne. Loppujen lopuksi on täysin ihmisen itsensä valittavissa, onko ahdistunut vai onnellinen. Olen täysin vakuuttunut tästä, vaikkei minulla ole hajuakaan, miten se toteutetaan. Olen kuitenkin ihan varma.

Otetaanpas vielä mukaan Aristoteleen näkemys asiaan. Aristoteleen mukaan ihmiselämän päätavoite on yhteisölliseen toimintaan osallistuminen. Nykyään puhutaan paljon joukkoistamisen voimasta eli ryhmä on aina yksilöä viisaampi, vahvempi ja väkevämpi. Jos tämä kirjoitus herätti sinussa mitään ajatuksia, kerro niistä minulle jollain foorumilla (alla/twitterissä/fbssä/maililla). Voisin koostaa näistä ajatuksista yhden pohdinnan kyseiseen kirjoituskilpailuun – kaikkien ajatusten antajien nimissä tietysti. Tämä on hyvä koeponnistus joukkoistamisen voimasta. Jos siihen on uskominen, niin mehän varmasti voitamme kisan. Aikaa on tammikuun viimeiseen eli hyvin ehdimme asiaa pohtia.

Lopetanpas tämän kertaisen turinan yhden suurimman filosofiryhmän Monty Pythonin lausahdukseen elokuvasta Elämän tarkoitus: ”No, se ei ole mitään kovin erikoista. Hmm, yritä olla kiva ihmisille, varo syömästä rasvaa, lue hyvä kirja silloin tällöin, kävele hieman, ja yritä elää rauhassa ja sopusoinnussa yhdessä kaikkien uskontojen ja kansojen edustajien kanssa”

-Markku-