Mukavuusalue puusta katsoen

Kirjoitettu 01.07.2013

Mukavuusalue tapana kuvata ihmismieltä on useimmille meille varsin tuttu. Jostain syystä malli on palannut mieleeni viimeaikoina tämän tästäkin eli lie tarve kirjoittaa ajatuksia aiheesta ulos. Mukavuusaluetta voi soveltaa moneen asiaan – viimeksi sitä pohdin tänään istuessani männyssä kymmenen metrin korkeudessa. Miksi ihmeessä?

Mikä on mukavuusalue

Määritettäköön ensin mukavuusalue kuten minä sen ymmärrän. Meillä jokaisella on hirvittävä määrä erilaisia mukavuusalueita, joiden sisällä haluamme suurimman osan ajasta olla. Mukavuusalueella on valitettavasti sellainen ominaisuus, että jos pysymme visusti mukavuusalueen sisällä ja varsinkin keskialueella – se lähtee pienenemään. Kun puolestaan uskaltaudumme mukavuusalueen ja epämukavuusalueen rajamaille, alkaa mukavuusalue kasvaa. Jos hyppäämme liian kauas mukavuusalueelta, voi alkaa pian paniikkiakin pukata. Tavoitteena tulisi siis olla laajentaa mukavuusaluettamme pikkuhiljaa kulkemalla epämukavuusalueen laitamailla.

 

Miksipä kipaisin puuhun tätä miettimään?

Geokätkön takia tietysti. Tulipahan aloitettua uusi harrastus ja se on jo nyt tuonut paljon positiivisia asioita mukanaan. Tämän aamun koiralenkki oli suunniteltu siten, että Korppi-kätkö osuu matkalle. Käveleskelin kalliota pitkin kohteeseen ja totesin, että korppi katseli isossa männyssä noin 10m korkeudella – eiku kiipeämään. Kiipesinkin aikani, kunnes heilahdin paniikkialueen rajamailla. Mieleeni tuli ajatus, ettei tämä ole perheellisen hommaa ja palasin maan kamaralle. Pistin perstupakiksi pitelemään yhden miehen tuumatuokiota. Mänty oli iso ja oksat vankkoja sekä hyvin sijoittuneina runkoon. Eihän tuon parempia tikkaita juuri voi olla. Normaalikunnolla varustettu terve mies selviäisi tehtävästä helposti. Tuumatuokiolla tuli myös ajatus, että teenpä varalta koiranhihnasta valjaat itselleni. Takaisin kiipeilyhommiin ja kätkölle. Pakko sanoa, että pelottihan tuo touhu kovasti, mutta kätkölle pääsin ja lokikirjaan nimen kirjoitin.

Pahaksi onnekseni pudotin puolet romuista maahan ja tiedossa oli vielä yksi kiipeämiskeikka. Kolmannella kiipeilykerralla pelko oli vähentynyt ja jäin ylös hieman jo nauttimaan hetkestä ja maisemista ajatellen, että tässä kohtaa mukavuusalue hieman laajeni – ottamatta kantaa siihen, oliko touhu turvallisuuden kannalta järkevää. Mietinnässäni tulin siihen kohtaan, että laajeneekohan mukavuusalue jos epämukavuusalueella käynti tuottaa negatiivisen kokemuksen. Jos olisin tippunut ja loukannut itseni – miten olisi psyykkisesti käynyt mukavuusalueen? Todennäköisesti hiipivä korkeanpaikan kammo olisi vain lisääntynyt. Eli teoria siitä, että epämukavuusalueelle meno kasvattaisi mukavuusaluetta, ei tässä viitekehyksessä olisikaan totta.

Ruokailutottumukset

Otetaanpas rinnalle toisenlainen tulokulma – ruokailutottumukset. Lapsiperheessä tulee törmättyä aika-ajoin tilanteisiin, jossa lapselle ei ruoka maistu, koska se ei ole hänen mielestään hyvää tai lähestulkoon aina, lapsi luulee ettei ruoka ole hyvää, koska ei ole sitä ikinä maistanut. Itse olen yrittänyt pitää yllä käytäntöä omien lasteni kanssa, että aina maistetaan. Kun lapsi on tarpeeksi pieni, ei maistamiselle ole mitään ennakkokäsityksiä. Omille lapsilleni varhaislapsuudessa suurinta herkkua ovat olleet esimerkiksi riistaeläinten sydämet, jotka ovatkin aivan erinomaisen hyviä. Vanhemmiten esimerkiksi sisäelimiin luomme itse ennakkoluuloja ja kavennamme näin ruokailuun liittyvää mukavuusaluettamme. Toinen hyväkäs on hauki minulle itselleni. Paljon tulee saaliiksi haukia, mutta lähes aina heitän ne takaisin veteen tai lokeille – lupaan nyt ottaa seuraavan hauen ja laittaa sen ruoaksi.

Tässä esimerkissä epäonnistunut kokemus ei puolestaan ehkä kavennakaan mukavuusaluetta. Vaikka ruoka ei olisikaan hyvää, uskalsin maistaa ja seuraavalla kerralla maistaminen on varmasti helpompaa. Lopulta päästään eroon ennakkokäsityksestä ja voidaan keskittyä neutraalisti ruoan makuun – joka varsin usein tuottaa positiivisen elämyksen ja laajentaa makujen mukavuusaluetta kaikkiin vastaaviin ruokiin. Tässäpä tullaan ehkä toiseen tärkeään mielen hallinnan tilanteeseen – kuinka itse ajattelen kokemukseni. Sen voi ajatella sekä positiivisesti, että negatiivisesti. ”Olipas kauheaa poron aivoa” tai ”tuohan se soppaa oli, mutta hengissä ollaan edelleen”? Mitä vaikeampi epäonnistuminen on, sitä enemmän se vaatii mieleltämme, jotta voimme kääntää asian positiiviseksi. Jalka poikki puun alla istuessa olisivat positiiviset ajatukset voineet olla hakusallaan – ”olipas mukavan liukas runko tuolla männyllä” tai ”napsahtipas sääriluu komeasti poikki”. Oli miten oli, tuossakin kuvitellussa tilanteessa negatiivinen ajattelu olisi vain tehnyt lisävahinkoa itselle.

Uusia elämyksiä

Geokätköilystä lähti tämäkin pohdinta ja muutoinkin se on jo nyt antanut monenlaisia uusia elämyksiä. On tullut jututettua ihan vieraita hessuja, tartuttua hetkeen mitä ihmeellisimmissä paikoissa ja tutustuttua eri paikkakuntien sellaisiin paikallisiin nähtävyyksiin ja kulttuuriin, joihin en varmasti olisi muuten koskaan tutustunut. Tämä on ollut ehkäpä elämäni oudoin ja samalla antoisin kesäloma tähän asti. Välillä näyttää lähelle olevan varsin pitkä matka – usein on tullut suotta mentyä liian kauas.

Mukavuusalueen laajentaminen vaatii siis paljon tietoista mielen hallintaa ja manipulointia – itsestään se ei varmasti laajene. Se vaatii paljon tahtoa ja osaamista. Henry Fordin sanoin ” Ajattelitpa sitten osaavasi tai et, olet oikeassa.”