Ole elämäsi sankari ja tutustu itseesi

Kirjoitettu 05.06.2013

Mielen koostumus lienee monille tuttu – ehkäpä osa meistä on kuitenkin kaltaisiani psykologisesti myöhäisheränneitä ja tästä tarinasta joku kokisi oivalluksen elämyksiä kuten minäkin. Mielen tutkimuksen tekee mielelle mielenkiintoiseksi se, että todistusaineistot ovat jokseenkin hakusessa. Ei ole ainakaan tullut vastaan sellaisia todisteita teorioiden tueksi, jotka tällaisen perusinsinöörin osaisivat vakuuttaa. Lähden siitäkin huolimatta Sigismundin kelkkaan ja mielestäni voisi olla mahdollista, että mieli on jakaantunut kolmeen osaan, kuten Freud vajaat sata vuotta sitten havaitsi: id, ego ja superego.

Id – antaa palaa!

Syntyessään ihminen omaa vain idn. Id sisältää meidän syvimmän persoonallisuuden. Se elää viettien varassa ja vietävänä. Idllä on aina pyrkimys välittömään mielihyvään ja jos sillä ei olisi aisaparina egoja, olisi elämä hyvin impulsiivista ja viettien vietävissä. Voisin kuvitella, että esimerkiksi koirilla id on hyvin hallitseva. Kun tekee mieli nylkyttää, niin sitten vaan nylkytellään menemään – ei se nyt niin väliä ole onko menossa häät vai hautajaiset tai onko kyseessä sulhanen vai morsian. Tyypillisesti ihminen on idn vallassa unissaan. Joskus olen ajatellut, että unet ovat huuhaata ja häiriöulostetta, kun aivot ovat yöllä huoltotauolla. Sittemmin olen ymmärtänyt, että unet ovat todella tärkeä viestin tuoja syvimmästä tiedostamattomasta minästä, joka kertoo meidän menneisyydestä sekä ehkäpä tunnistamattomista todellisista tarpeistamme. Unien tulkinta onkin hivenen haastavampi taiteen muoto. Me kun emme pysty yleensä muistamaan kuin pieniä pätkiä koko tarinasta. Id on siis hyvin epärealistinen kaveri, joka haluaa tahtonsa mielihyvän tuottamiseksi heti lävitse. Se ei testaa ympäristöään eikä kestä lainkaan tyydytyksen viipymistä. Kuvittelemme usein, että voimme torjua idn tarpeet ja ulkoisesti niin pystymme tekemäänkin, kun kutsumme egon framille, mutta torjuttukin tarve vaikuttaa persoonallisuuteemme ja käyttäytymiseemme id:n kautta. En ainakaan tiedä, että ihminen voisi id:ään tietoisesti muokata.

Ego ratsun selässä

Freud kuvasi id:ä hevoseksi ja egoa ratsastajaksi elikkäs egolla ohjaamme id:ä siten, että toimintamme näyttää ulospäin halutunlaiselta. Ego työnnättää menemään vahvasti reaalikulma edellä. Kun idllä tekisi mieli kovasti nylkyttää tässä ja heti ja nyt, niin ego puuttuu sankarillisesti peliin – eihän nyt tässä voi, eihän nyt ole edes saunailta ja halotkin pitäisi kantaa, toisakseen mehän olemme keskellä Turun toria ja meneillään on joulurauhan julistus. Ego käsittää muiden mukana havaitsemisen, muistin, älykkyyden, tunteiden kokemisen ja ilmaisemisen. Ihmiselle ego syntyy 6-8kk:n iässä, jolloin lapsi haluaa olla kuin joku toinen – yleensä äiti. Tämä tapa jää harmiksemme egollemme usein voimakkaasti päälle – emme ole tyytyväisiä siihen mitä olemme, vaan haluamme olla kuin joku toinen. Siitä kait se kateuskin kumpuaa. Egon elämä ei ole helppoa, se joutuu tekemään jatkuvasti kompromisseja. Epärealistinen id työntää vaikka minkälaista halua tyrkylle ja ego joutuu tuskastumiseen saakka kategorisoimaan ja arvottamaan haluja suhteessa ympäröivään maailmaan. Niinpä ego onkin hommannut itselleen kaverin – superegon.

SuperEgo konsulttina

Ego ja superego lilluvat molemmat sekä tiedostetussa että tiedostamattomassa maailmassa. Superego toimittaa konsultin virkaa. Se on tietävinään kaikesta kaiken ja niinhän se tietääkin, mutta senkin tietoisuus on rakentunut tiedostamattoman kautta ja faktakirjasto, jonka olemme antaneet superegon käyttöön, on osin rakentunut varmasti sekä id:n että egon toimesta. Superego tietää mikä on oikein ja mikä väärin – niinhän me luulemme. Se myös osaa erottaa hyvän pahasta – niinhän me luulemme. Luulemisessa on syy siihen, että monet hyvät ihmiset tekevät pahaa. Superego alkaa kehittyä 4-5 vuoden ikäisenä. Superego on luonut käsityksensä kasvatuksesta, kulttuurista ja kaikesta, mitä olemme elämämme aikana kokeneet. Kun id tykkäisi nylkytellä, mutta ego sen estää, niin superego hyppääkin tuomariksi – hyi sinua, miten sinä voit tuollaista edes kuvitella! Tälle kuvitelmalle me emme itse mitään muuta voi kuin lempeästi hyväksyä se osana minää ja näin helpottaa egon hommia torjuntatöissä.

Miksi emme ole läheisillemme yhtä ystävällisiä kuin vieraille ihmisille?

Tätä kolmijakoisuutta pohtiessani sain vastausaihion myös yhteen mieltäni askarruttaneeseen kysymykseen – miksi emme ole läheisillemme yhtä ystävällisiä kuin vieraille ihmisille? Kuinka usein kättelemme perheenjäseniä tai avaamme kotioven toisen perheenjäsenen puolesta. Sujuuko tarjoaminen kotiruokapöydässä yhtä luontevasti kuin ravintolassa? Harva meistä kohtelee rakkaimpiamme yhtä hyvin kuin vieraita ja se ehkä johtuu superegon ja egon luonteesta. Kumpi käyttäytyminen on meille luonnollisempaa? Antaako ego helpommin periksi id:lle tutummassa ympäristössä, johon superego ei anna niin kovaa painetta oikeasta ja väärästä kuin vieraiden ihmisten läsnä ollessa? Kuinka paljon muuten joudumme käyttäytymään superegon luoman, ehkä epärealistisenkin, ihannemaailman mukaisesti vastoin egoa ja id:ämme? Onhan tämä sellainen vyyhti, että taitaa olla paljon parempi, kun valitsee jonkun idolin ja toimii kuten hän. Toinen helpohko vaihtoehto on valita yleinen ja vallitseva käsitys hyvästä ja tavoiteltavasta elämästä ja mennä sen mukana. Kolmanneksi vaihtoehdoksi tarjoan olemaan oman elämänsä sankari ja tutustua itseensä paremmin – vai sisältyykö tämä vaihtoehto sittenkin jo noihin kahteen aiempaan?

-Markku-