Tulevaisuuden koulu

Palaute tulevaisuuden koulusta

Kirjoitettu 23.11.2014

Työpajan rakenne asiakkaan silmin:

  • työpajan lähtökohtana määritelmä:
    ”Oppilaat osallistuvat oman kehitysvaiheensa mukaisesti toiminnan suunnitteluun, kehittämiseen ja arviointiin. He saavat kokemuksia kuulluiksi ja arvostetuiksi tulemisesta yhteisön jäseninä. Yhteisö kannustaa demokraattiseen vuoropuheluun ja osallistumiseen sekä luo niille toimintatapoja ja rakenteita.” (OPS 2016)
  • harjoittelimme ryhmäytymistä ja osallistavuutta pienten harjoitteiden avulla
  • kaikki harjoitteet olivat toiminnallisia ja kokemuksellisia ryhmätehtäviä
  • harjoitteet päätettiin ja arvioitiin ryhmän toimesta
  • keskiössä ryhmädynamiikka ja osallistavuus ja kokemus siitä, että saa ja pystyy vaikuttamaan päätöksiin
  • tavoitteena myös astua oman mukavuusalueen ulkopuolelle sekä tehdä tietoisia valintoja luopua vanhasta ja toimia uudella tavalla – taitoja, joita OPS-työssäkin tarvitaan

 

Palautteet työpajasta:

  • hyvä rentouttava, osallistava, yhteisöllinen paja, OLI MUKAVA
  • vetäjä rauhallinen ja selkeä, kannustava
  • ideoita myös työhön
  • laittoi taas ajatukset pohtimaan yhteisöllisyyttä ja omaa työtä
  • sopivan mittainen
  • nyt sitä miettii ja peilaa omaa itseä ja työtä
  • hyviä esimerkkejä siitä, miten yhteisöllisyyttä voi edistää ja palautuu mieleen, miten hyvä ryhmähenki ja -toiminta kantaa pitkälle
  • kivaa oli
  • ideoita arkeen tuli ja tosiaan ymmärrystä yhteisöllisyyden voimasta
  • asiallinen ja luonteva kouluttaja
  • saimme ideoita, miten luokassa voi käytännössä lisätä yhteisöllisyyttä ja osallisuutta
  • mielettömän hauskaa oli ja sain ideoita vietäväksi luokkaan
  • tuttua juttua
  • mielenkiintoista
  • kiva työskennellä vähemmän tuntemien ihmisten kanssa
  • liian tuttu aihe, ei mitään uutta
  • kouluttajan ohjeet epäselvät, kohderyhmä hakusessa
  • kivoja tehtäviä

Poikkitieteellistä yhteistyötä – sitä tarvitaan myös tulevaisuuden koulussa

Kiitoksia isosta palautemäärästä – se ehkä kertoo siitä, että tunteita heräsi. Kohderyhmä oli minulle uusi ja oli hienoa päästä sparraamaan omia teollisuuden ja insinööri-/kauppatieteiden jalostamia ajatuksia opetusalan ammattilaisten kanssa. Mielestäni tällaista poikkitieteellisyyttä tarvittaisiin lisääkin. Itselläni on taas aimo läjä uusia ajatuksia vietäväksi liike-elämään ja näköjään sain annettua ajateltavaa myös kohderyhmälle.

Mikä on tasa-arvoista?

Yksi tärkeä asia uuden OPS:n osaltakin näkyy myös palautteessa. Toisen mielestä olin rauhallinen ja selkeä – toisen mielestä epäselvä. Meillä jokaisella on oma maailmamme ja tulkitsemme asioita omista lähtökohdistamme. Tällä hetkellä ajatellaan ehkä, että oppilaiden yksilöllinen huomioiminen on epätasa-arvoista, kun juuri se voikin olla tasa-arvoista. Jos pystyisimme tarjoamaan kohderyhmälle samankaltaisen kokemuksen, olisimme lähempänä tasa-arvoa – vaikka menetelmät yksilöiden välillä olisivatkin hyvin poikkeavat.

Tarvittaisiko teidänkin koulussa apua uuden OPS:n kanssa – otahan yhteyttä. Kuvauksen päivästä löydä kirjoituksesta: ”Tulevaisuuden koulu”