Aivot – paska ja laiska elin

Kirjoitettu 30.11.2014
johtaminenMuutos

Muutos vaatii aivoilta kovaa työtä. Eivät aivot sitä halua. Ne haluavat päästä mahdollisimman helpolla, niin kuin kaikki muutkin elimet ja lihakset. Valitettavasti aivot ovat elimien osalta erikoisasemassa. Ne voivat käskyttää helposti kaikkia muita, mutta itseään ne eivät halua rääkätä.

Persettä kyllä jaksetaan hinkata, mutta aivot jätetään mieluummin narikkaan!

Kun ihminen kohtaa omalle näkemykselle vastaisen ajatuksen, ilman työtä, aivot hylkäävät sen kyseenalaistamatta: Homoliitot – hyyyiii, ei käy, ei ole ennenkään käynyt. Jos oikein pinnistelee, niin kerran voi pohtia asiaa tarkemmin ja tulla samaan tulokseen. Niinpä – kerran tai jopa kaksi ja muutosta ei tapahtunut. Onpa se kumma elin tuo aivot – eivät meinaa muuttua kahdellakaan toistolla. Moni kyllä jaksaa persettä hinkata kyykkytelineessä satoja toistoja, jotta se muuttuisi, mutta aivoja olemme yleensä hyvin haluttomia muokkaamaan oikeasti. Aiheesta lisää postauksessa: Aivosolut moottoritiellä – edes hengenvaara ei saa meitä muuttumaan

Lopetetaan kieliopin opetus

Jotta muutosta tapahtuisi, olisi meidän ensin pystyttävä tuhoamaan ajatusmaailmastamme jotain perustavanlaatuista, johon ajattelumme vahvasti nojaa. Tänä aamuna kävimme jälleen twitterissä keskustelua uudesta opetussuunnitelmasta (#OPS2016) ja ajatuksesta kuinka siirtyä oppiainepohjaisesta oppimisesta ilmiöpohjaiseen oppimiseen. Heti tulee mieleen, että pitää yhdistää esimerkiksi kielten opetus liikuntaan ja kotitalouteen. Ajatus saa kannatusta – tuo on helppo ajatus. Kenenkään ei juuri tarvitse luopua mistään eikä aivoista tarvitse tuhota mitään. Seuraavaksi heitän ajatuksen, että jätetään kielioppi kokonaan pois ja käytetään sekin aika puhumiseen – oppivathan taaperotkin puhumaan äidinkieltään ilman yhtään kielioppilausetta. Tämä oli liikaa, missään nimessä näin ei voi tehdä. Ei tule mitään, ei kerta kaikkiaan, en halua ajatella yhtään pitemmälle mitä tästä seuraisi. Niinpä – eivät ne aivot halua. Eivät halua tehdä työtä, luopua vanhasta tavasta ajatella, ja oppia uusia tapoja. Aivan liian vaarallisia ajatuksia!

Sarjataulukot pois junioriurheilusta

Toisen esimerkin otan junioriurheilusta. Seurasin jälleen kerran erittäin epätasaista ottelua D1 AAA-sarjassa (13-vuotiaiden ylintä sarjatasoa) ja totesimme useamman vanhemman toimesta, ettei peli todellakaan opeta ketään yhtään mitenkään. Pelin jälkeen asia alkoi mietityttämään lisää ja tutkin tämän syksyn tilastoja koko Suomen osalta. Tilanne on se, että 46% peleistä on päättynyt yli viiden maalin maalieroon. Pelejä pelataan syyskaudessa noin 200. Eli sadassa pelissä ei juuri kukaan opi mitään. Jotta näitä pelejä päästään pelaamaan vuokrataan linja-auto ja vietetään puoli päivää siinä – helposti 500-600km. Näin toimitaan vuodesta toiseen, kun on aina toimittu – miksihän meillä on tässä maailmassa kiireen tuntua, miksihän harrastukset maksavat? Tehdään aivan järjettömiä asioita! Jos nyt halutaankin ajella onnikalla Kemistä Ivaloon tai Jyväskylästä Kokkolaan, niin eikö voitaisi ottelun alussa tehdä tasaiset joukkueet? Ei voi, ei saa – miten sitten sarjataulukonkin käy? No, jos tuo ei käy, niin katkaistaisiinko peli kun maaliero on viisi maalia, jaettaisiin sarjapisteet ja tehtäisiin joukkueiden uusijako? Ei käy, sittenhän pistepörssi näyttää mitä sattuu. Parempi on pelata niin kuin ennenkin ja mieluusti antaa vastuuta ykköskentälle, kun ne ovat parhaita! Sarjataulukko on tärkeämpi kuin toiminnan järjellisyys ja lasten kehittyminen!

Toivottavasti alkoi ahdistamaan

Esimerkkejä voisi listata loputtomiin. Mistä tietää, että aivot joutuvat töihin? Tunteesta – alkaa ahdistamaan ja vituttamaan. Ihan samalla tavalla sydänkin toimii – kuormitettaessa alkaa tuntua pahalta. Mitään kehitystä ei tapahdu, jos luovutamme heti kun alkaa tuntua pahalta.

Toivottavasti edes jotain lukijaa alkoi vituttamaan ja ahdistamaan. Jotta voisi voida paremmin, on toisinaan tunnuttava pahalta. Minua ainakin ahdistaa, kun just vein pojan Seinäjoen linja-autoon – toisen joukkueen maaliero on +45 ja toisen -52 kahdeksassa pelissä. Ainahan urheilussa voi tapahtua mitä vaan, mutta rajansa silläkin ajatusmallilla.

– Hyvinvoinnin Suurlähettiläs –

Ajatukset blogahdukseen kirvoitti Alf Rehn:n kirja ”Vaaralliset ideat”