Ryhmädynamiikka vaikuttaa nuoriin
Kirjoitettu
16.07.2015
ryhmädynamiikkavalmennus
On aika palata hiljalleen työn ääreen ja paluu tapahtuukin mitä mielenkiintoisimmissa merkeissä – urheilujoukkueen valmennus ja aiheena ryhmädynamiikka. Kyseessä on C-juniorijoukkue eli n. 14-vuotiaita poikia. Nuoruusiässä ryhmän merkitys lienee tärkeämpi kuin missään muussa elämänvaiheessa.
Murrosiässä ryhmä vaihtuu
Murrosikä tuo mukanaan tarpeen nuorelle irrottautua tutusta ja turvallisesta ryhmästä – omasta perheestään. Ei irrottautua kokonaan, vaan hakea omaa yksityisyyttä ja muita ryhmiä joihin samaistua. Nuorella on luonnollinen tarve toimi toisin kuin aiemmassa ryhmässä eli uhmata auktoriteetteja ja saada tehdä itsenäisiä päätöksiä.
Tunnetavoitteen merkitys korostuu
Ryhmää ei ole ilman tehtävää ja siihen liittyvää tavoitetta. Nuorten kohdalla tehtävän ei tarvitse olla kovin merkityksellinen, vaan ryhmässä korostuu toinen tavoite – tunnetavoite. Merkityksellisintä useimmalle ryhmän jäsenelle onkin tunne tulla hyväksytyksi ryhmässä sekä saada ryhmän jäsenten arvostus. Tärkeimpiä teemoja ovat turvallisuuden tunne sekä erilaisuuden ja yksilöllisyyden tuntemus. Mitenpä tämä liittyy päihteiden käyttöön?
Miksi järkevä urheilijanuorukainen käyttää nuuskaa ja alkoholia?
Valitettavasti päihteiden käyttö (nuuska, tupakka, alkoholi, huumeet) näyttää olevan aivan liian yleistä. Miksi urheileva nuori haluaa käyttää päihteitä? Nuoret ovat erittäin valveutuneita ja tietävät varmasti kaikki haitat, joita päihteet aiheuttavat. Väitän, että yksilönä lähes jokainen heittäisi nuo moskat roskiin, mutta ryhmädynamiikan lainalaisuudet muuttavat tilanteen täysin toisenlaiseksi.
Perustarve: nuori haluaa olla hyväksytty ja arvostettu
Somen välityksellä yksi ja toinen hehkuttaa kuinka hienoa on olla känässä tai vetää biittiä huuleen. Suurin osa lie ”feikkiä”, jonka tarkoituksena on saada ryhmän arvostusta. Arvostus ei tuossa iässä synny välttämättä kevään todistuksen käyttäytymisnumerosta – ainakaan isosta sellaisesta. Aivan liian moni postaus somessa on kuitenkin täyttä totta. Nuori ei tee tätä tyhmyyttään tai ilkeyttään, vaan taustalla on meille kaikille elämämme syvimmät ja tärkeimmät tunnekokemukset: tarve olla hyväksytty ja arvostettu ryhmässään! Toki on paljon muitakin syitä, miksi nuori käyttäytyy itseään vahingoittaen, mutta ryhmädynamiikan osuutta ei sovi unohtaa.
Ryhmädynamiikkamatkalle
Kohta siis pääsemme toivottavasti erittäin antoisalle matkalle nuorten kanssa pohtimaan ryhmän dynaamisia salaisuuksia. Itse varmasti opin matkasta paljonkin, toivottavasti saan jotain ajatuksia annettua myös nuorten miesten mieliin. Matkahan on varmasti pitkä siihen, että vaikutukset näkyvät tulostaululla. Tulostaulua tärkeämpi on tietysti mahdollisuus saada olla mukana arvokkaassa juniorityössä.
Vertaistukea vailla
Rovion Esa on tutkinut paljonkin juniorijoukkueiden ryhmädynamiikkaa, mutta hän ei ole valitettavasti meille enää niistä kertomassa. Jos sinulla tai tuttavallasi on aiheesta kokemusta, niin otahan yhteyttä – pieni sparraus maistuu aina.
– Markku –