Suuret sotajohtajat – Sun Tzu & MarkkuSun

Kirjoitettu 19.06.2013

Kun johtaminen liike-elämässä sujuu kuin ruusuillatanssi konsanaan (siis varsien kanssa), niin haukataanpa vielä vähän isompi pala tarkasteltavaksi eli minäpä kerron miten sotajoukkoja johdetaan. Tätä itseasiasta minulta on pyydettykin – kuuluisa kaukopartionjohtaja kun olen itsekin. Tämän näkökulman tuon ehkä esille viimeisenä. Alkuunsa näkökulma on haettu ainutlaatuisesta kiinalaisesta teoksesta, joka on kirjoitettu 2000-2500 vuotta sitten. Kyseessä on tietysti Sun Tzu ja ”Sodankäynnin taito”.

Sun Tzu oli aikanaan arvostettu sotapäällikkö ja hänen ajatuksensa ovat hyvin filosofisia. Pelottavan mielenkiintoiseksi kirjan tekee se, että ajatukset istuvat edelleen tähän päivään erittäin mainiosti. Me puhumme koko ajan kuinka nopeasti maailma muuttuu ja ihmiset ovat erilaisia sekä aikaperspektiivissä että maantieteellisesti. Kirja todella pysäyttää miettimään muutosta korkealta katsottuna. Tokihan vaikkapa teolliset vallankumoukset ja uskonnolliset johtajat ovat muuttaneet arkeamme ja ympäristöämme vallan kovasti. Mutta onko ihminen siltikään muuttunut tapojen mukana – oi aikoja, oi tapoja. Olen poiminut ison nipun Sun Tzun ajatuksia ja pohdin vapaasti lainaten niiden soveltuvuutta tähän päivään – uusi juttusarja siis alkakoot!

Otanpas ensimmäiseksi teemaksi johtajan ominaisuudet. Minkäslainen oli arvostettu johtaja Kiinassa 400 e.a.a.?

Hyvät johtajat toimivat niin, että alamaiset seuraavat näitä elämässä ja menevät kuolemaan tuntematta kuolemanpelkoa. Mieleeni tulee Jamie Anderson MBA-jaksolta. Hän puhui, etteivät leadership-taidot enään riitä, vaan tulevaisuudessa tarvitaan followership-taitoja – ihan kuten Sun Tzukin toteaa. Tunnistan itsekin monta ihan hyvää johtajaa, joita ei kukaan seuraa. Johtajalla voi olla hyviä ajatuksia ja on oikein aikaansaava henkilö, mutta yksin ei maailmassa pitkälle pääse – tarvitaan seuraajia, mieluusti jopa heimoa.

Apple lienee voimakkain esimerkki nykypäivästä, joka on ottanut Sun Tzusta vaarin. Mitä sitten vaatii, että saa seuraajia? Uskon, että johtajan pitää olla kiinnostava myös ihmisenä. Pitää olla tarina ja varmasti myös kilometrejä alla. Luottamus nousee myös tässä asiassa arvoon korkeaan. Sitä ei sovi monesti menettää, jotta seuraajat pysyvät mukana. Uskonnollisista johtajista Jeesus on onnistunut tässä uskomattoman hyvin – tarina kantaa edelleen. Uskon Jeesuksen olleen loistava tyyppi, harmi että eli niin kauan aikaa sitten. Myös tämän päivän yritysjohtajista löytyy Jobsin Tapsan jälkeenkin onnistujia esimerkiksi Bezos, Jong-Yong, Whitman ja Ohlsson.

Ollakseen kunnioitettu johtaja hänellä tulee olla viisautta, rehellisyyttä, inhimillisyyttä, rohkeutta ja tinkimättömyyttä.

Viisaudella Sun Tzu tarkoittaa muuttuvien olosuhteiden huomioimista ja ketterää reagointia muutoksiin. Rehellisyydellä hän hakee oikeudenmukaisuutta palkitsemiseen ja rankaisemiseen. Inhimillisyydellään puolestaan tarkoitetaan rakkautta ihmisiä kohtaan, myötätuntoa muita kohtaan sekä toisten ahkeruuden arvostamista. Rohkeudella Sun Tzu ymmärtää tarttumisen hetkeen ja tilaisuuteen sekä tinkimättömyydellä alamaistensa kurinalaisuuden vaadetta. Jos nykypäivänä onnistut johtajana noissa teemoissa, voin kuvitella että seuraajia tulee olemaan.

Sun Tzu listaa myös viisi puutetta johtajassa:

1. Jos hän on uhkarohkea, hänet voidaan surmata

Sun Tzu toteaa, että uhkarohkea johtaja ei pysty punnitsemaan, mikä on edullista. Näistäkin meillä on valitettavia nykypäivän esimerkkejä, joissa uhkarohkeus oman edun tavoittelussa on ajanut henkilön karikolle tai kauppa on otettu kotia vaikka sitten korruptiolla.

2. Jos pelkuri, vangita

Epäröivä kenraali on suuri onnettomuus. Päätöksiä tarvitaan ja tilaisuuteen pitää uskaltaa tarttua. Pelkuruutta on myös olla uskaltamatta tunnustaa olleensa väärässä. Ajat, tilanteet ja paikat muuttuvat, jossain hetkessä tehty päätös ei välttämättä kestä ajassa ja on uskallettava pyörtää toisinaan myös oma päätös. Tähän vaikeuteen tulee törmättyä aika-ajoin ja siitä ei johtajalle paljon pisteitä ropise.

3. Jos pikaistuva, petkuttaa

Impulsiivinen ihminen voidaan yllyttää raivoon ja suistaa kuolemaan. Helposti kuohahtava on tuittuileva, itsepäinen ja äkkipikainen. Hän ei harkitse vaikeuksia. Hyvänen aika, onko tällaisiakin johtajia – minä en ainakaan tunne ketään. Sun Tzun kaiffarin Wang Hsin mielestä järkähtämättömyys on johtajan hyve ja se pätee varmasti tänä päivänäkin. Tämä vaatii puolestaan vahvaa itsensä tuntemista ja mielen hallintaa – uskon, että itsensäjohtamisen taito on ollut itämaissa jo tuolloin, ja aina sen jälkeenkin, paljon korkeammalla tasolla kuin täällä meillä länsimaissa. Tässä on loistava esimerkki followershipistä – Jeesus johdatti länsimaiset ihmiset pois itsestä, ulkoistaen anteeksiannon ja armahduksen, kun Buddha puolestaan johdatti itämaiset ihmiset sisälle omaan mieleen. Kun followership toimii, sillä muokataan kansoja.

4. Jos hänen kunniantuntonsa on liian herkkä, häntä voi herjata

Maineestaan kaiken välittävä ei välitä mistään muusta, toteaa Mei Yao-ch’en. Voiko tuohon mitään lisätä – ei ainakaan tarvitse.

5. Jos hän on sääliväinen, häntä voi ahdistaa

Tu Mu: Sääliväinen johtaja pelkää tappioita liikaa eikä pysty luopumaan tilapäisestä edusta pitkän ajan hyödyn hyväksi eikä luopumaan tästä saadakseen tuon. Tästä tulee mieleeni niin monet strategiat, joissa halutaan kaikki mahdollinen. Meille tärkeintä on laatu ja tavoittelemme kannattavaa kasvua. Osa tekijöistä pitää uskaltaa asettaa kynnysarvoksi ja hyväksyä ehkä keskinkertaisuus. Pitäisi uskaltaa valita oma linja ja ottaa ehkä turpiin toisaalla. Mielestäni kaikkea tavoitellessa ei saa mitään. Toinen esimerkki voidaan ottaa asiakkuusjohtamisesta – 20% asiakkaistasi vie 80% organisaatiosi ajasta. Moniko uskaltaa heistä luopua?

Tästäpä tarina jatkuu – ehkä johtamisen käytänteillä.

-Markku-

Juttusarjan muut osat: