Työaika 40 h/vko – Kuka hullu jaksaa?
Kirjoitettu
30.08.2014
työelämätyöhyvinvointi
Muokattu 17.10.22
Aika ajoin ehdotetaan, että suomalaisen kilpailukyvyn edistämiseksi palkansaajien työaika pidennettäisiin 37,5 viikkotunnista 40 viikkotuntiin. Ehdotus on mielestäni täysin käsittämätön, varsinkin, kun samassa yhteydessä puhutaan myös paikallisen sopimisen lisäämisestä. Olisi kovin yksinkertaista, jos läsnäolon lisäämisellä parannettaisiin kilpailukykyä.
Työaika x(h/vko), kun x=vakio
Minun maailmassani kilpailukyky muodostuu motivoituneesta ja hyvinvoivasta henkilöstöstä, joka toimii tehokkaasti ja innovatiivisesti. Siihen ei päästä pakottamalla työaika x tuntiin viikossa, jossa x=valtakunnallisesti sovittu vakio.
Kuka hullu jaksaa olla töissä 40 tuntia viikossa, jos töitä on 20 tunniksi?!
Suurin huoleni on havaita, että useimmat päättäjät eivät edes ymmärrä millaisessa ympäristössä ihmiset yhteiskunnassamme elävät. Yhä enenevässä määrin työn määrä on todella syklistä – toisilla viikoilla sitä olisi 60 tunniksi, toisilla viikoilla 20 tunniksi. Kuka hullu jaksaa olla työpaikalla 40 tuntia viikossa, jos töitä on 20 tunniksi?
Ratkaisuksi yhteistoiminta?
Tähän ongelmaanhan on keksitty YT-neuvottelut. Erittäin halpa ja tehokas ratkaisu – eikö? Kannattavuus nousee heti, kun ongelma ratkaistaan YT:llä. Näinhän se ei kuitenkaan mene. YT:llä tapetaan henkilöstön motivaatio, yrityksen johdon katse siirtyy asiakkaista yrityksen sisälle ja tehokkuus romahtaa. Se johtaa puolestaan työn tekemisen tehokkuuden laskuun, jonka seurauksena joudutaan tekemään kalliita ylityötunteja, jotta asiakaslupaukset saadaan edes välttävästi pidettyä.
Mittariksi töiden suorittaminen läsnäolon sijaan!
Olen jo aiemminkin tuonut esille, että työajan tulisi olla hyvin paikallisesti sovittu, jopa esimies/alaiskohtaisesti. Esimies katsoo yhdessä työntekijän kanssa viikon tai kuukauden työt ja kun ne on tehty, loppuaika on vapaata. Ei ylitöitä – ei YT:tä. Ihmiset arvostavat yhä enemmän vapaa-aikaa kuin valuuttaa. Tällainen toimintamalli loisi myös työssä jaksamista ja pidempiä työuria. Työn tehokkuus kasvaisi ja toimitusajat lyhenisivät – voittajina olisivat siis myös asiakkaat. Toki monia kohtia pitäisi huomioida: työturvallisuus, työn laatu, vuosittainen palkan tasoitus jne., mutta sovitaanhan niistä muutenkin.
Kateus vie kalatkin vedestä ja luottamuskaan ei riitä
Suurimpana esteenä tälle toimintamallille näen luottamuksen puutteen sekä kateuden. Helppo on löytää vasta-argumentteja, miksi malli ei toimisi. Mutta mietipä hetki – moniko perustelusi osuu noiden kahden teeman: luottamuspulan tai kateuden piiriin?
Onko ainoa oikea malli kahdeksan tuntia päivässä ja viisi päivää viikossa?
Itselläni on tällä hetkellä täysi vapaus valita työaika. Parikymmentä vuotta palkansaajana on tehnyt tehtävänsä. Vaikka kuinka saan päiväksi miettimäni tehtävät hoidettua lounaaseen mennessä, syntyy minulle tunne, että kahdeksan tuntia pitäisi saada aikaa työn merkeissä kulutettua, jotta olisin kunnollinen ihminen. Kun päivä puolestaan venyy 12 – 14 h mittaiseksi, niin silloin voin olla itseeni tyytyväinen – vaikka paljon merkittävämpää saatoin saada aikaan kolmituntisena päivänä. Ihmisluonto on kummallinen. Sen sentään olen oppinut, että jos tunnen itseni väsyneeksi, on aika levätä. Minulle perjantait näyttävät olevan vaikeita päiviä. Niinpä jos perjantaina ei ole erityistä ohjelmaa, pidän usein vapaapäivän ja töitä teen lauantaisin. Tässäkin noudatan mieleeni iskostunutta sääntöä: työviikossa kuuluu olla viisi työpäivää. Palkansaajana perjantain vapaaksi ottaminen oli harvinaista. Vaikka takana olisi pikkutunneille vierähtänyt työmatka, niin perjantai-aamuna töihin tuli raahauduttua, jotta 37,5 tai 40 tuntia tuli täyteen. Oliko siitä työnantajalle kuinka paljon hyötyä – usein ei todellakaan ollut.
Maailma muuttuu, viimeksi tänään!
Ympärillämme oleva maailma muuttuu. Suomi on tällä hetkellä hyvinkin suurelta osin hyvinvointivaltio. Ei täällä tarvitse monenkaan tehdä töitä elääkseen. Täällä tehdään töitä, jos halutaan elää paremmin. Työnteko on yhä useammalle valinta – mitä, missä, milloin! Silloin kilpailukykyä ei paranna, jos tällainen ihminen pakotetaan istumaan työpisteellä, oli sitten töitä tai ei. Päinvastoin, se tuhoaa luovuuden ja tehokkuuden. Nyt maamme päättäjät – silmät auki ja luovempia vaihtoehtoja, KIITOS!
– Markku –
Ps. Kiitoksia, että järki tuli käteen oppivelvollisuusiän kanssa.
Aiheeseen liittyvä kirjoitus: