Työyhteisön tuhoamispaketti
Kirjoitettu 01.04.2021
Olemme tutkineet vahvasti myyntiprosessiamme ja tulleet siihen tulokseen, että osa asiakkaista ei yksinkertaisesti ymmärrä meitä. He eivät ymmärrä miksi työyhteisöjä pitäisi kehittää. Eipä hätää – nyt palvelemme myös teitä. Olemme kehittäneet työyhteisön tuhoamispaketin. Tässäpä hieman avausta sisällöstä
Aihe 1: Klikkiytyminen, kultapossukerhot
Aluksi siiloutamme organisaatiot. Jokaiselle jaetaan hyvin tarkasti rajatut tehtävät. Toisten siiloissa ei saa vierailla, vaan esimerkiksi kahvihuoneet tulee olla hyvin vahvasti erillään jokaisessa toiminnossa. Muutama ryhmä sovitaan esihenkilöiden suosikkiryhmäksi. Näin saadaan mainiosti rakennettua hyvä seläntakanapuhumisen kulttuuri ja epätasa-arvoisuuden kokemus. Tärkeää on, ettei vastuita eri toimintojen rajapintoihin sovita.
Aihe 2: Läpisormien katsominen ja puuttumattomuus
Kun siilot on saatu vahvoiksi, on aika alkaa katsomaan asioita läpi sormien. Matkalaskun yhteyteen voi röyhkeimmät aina livauttaa jonkin henkilökohtaisen laskun. Samalla on hyvä kirjata muutama ylimääräinen työtunti ja lähteä hyvissä ajoin työajalla saunomaan (muista kuitata myös saunalisä). Esihenkilöiden tulee välttää puuttumista asioihin. Korkeintaan yleisellä tasolla voi muistuttaa työntekijöitä yrityksen eettisistä säännöistä.
Aihe 3: Epäselvä viestintä
Kaikkein tärkeintä on, että nimenomaa yksisuuntaisesti viestitään – ei kommunikoida. Me järjestämme yleisiä Roadshowta, jotka keskittyvät toisaalta menneisyyteen, mutta myös tulevaisuuden visioita ja strategioita maalaillaan mahdollisimman isolla pensselillä. Esitysmateriaalit pitävät sisällään paljon tekstiä, joka on eri kielellä kuin varsinainen esitys. Kysymykset tulee lähettää etukäteen. Niihin luvataan perehtyä, mutta ei välttämättä vastata. Tähän osioon meille on lupautunut vieraileva huippuesiintyjä eduskunnastamme.
Aihe 4: Kateus työyhteisössä
Kateus on jokaisen työyhteisön voimavara. Tässä osioissa mietimme mistä kaikesta voi olla toiselle kateellinen: palkka, työhuone, autoetu, autopaikka, puoliso, koira ja naapuri. Harjoittelemme määrittelemään yrityksen johtajien sekä omien kollegoiden palkat oikeiksi. Kotitehtävänä on piehtaroida myös vapaa-aika kateuden kääreissä.
Aihe 5: Huonot palaverikäytännöt
Palaverit kannattaa kutsua viimetingassa ja tukkia ne kaikkein ahtaimpiin väleihin, joita kalentereista löytyy. On hyvä, jos osuu muutaman muun palaverin kanssa hieman päällekkäin. Kukaan ei saa tutkia kalenteriaan etukäteen. On mukava, kun ennen palaveria ei tiedä, mihin on menossa ja mitä käsitellään. Tällöin saadaan toteutettua myös pari tärkeää seikkaa: kukaan ei anna vastausta onko tulossa paikalle vai ei, eikä kukaan valmistaudu palaveriin etukäteen. Palavereihin on hyvä tulla 5-10 minuuttia myöhässä. Tällöin tulee pyytää kertaus, mistä on jo puhuttu. Kaikilla tulee olla samanaikaisesti jokin muut tehtävä palavereissa meneillään – multitaskaus on päivän sana. Puhelut ovat tärkeitä, siksi äänet tulee olla puhelimissa päällä. Hyvä sääntö on, että ainakin viisi minuuttia voi palaverihuoneessa puhua kovaan ääneen omaa puheluaan. Itse palaverissa saa puhua vain johtaja sekä hänen läheisimmät työtoverit. Pöytäkirjaa ei pidetä. Jokainen kyllä osaa tulkita päätökset itsenäisesti, jos sellaisia sattuisi syntymään.
Loputon kehittämisprosessi
Kaikesta tästä olemme paketoineet loputtoman prosessin, jonka loppua ei siis näy. Toimenpiteitä kertynee tuhansia, joita ei vastuuteta eikä aikatauluteta mitenkään, vaan ne tulevat kaiken muun työn päälle. Jos näillä lääkkeillä ei työyhteisö tuhoudu, saa asiakas rahat takaisin.
Oikein hyvää pääsiäistä 2021 kaikille! Tämä on tarkoitettu aprillipilaksi, mutta pelottavan helposti teksti syntyi, eivätkä kaikki kohdat välttämättä niin kaukana todellisuudesta lie.
– Markku –