Nukkumatti pakkolomalla?
Kirjoitettu 31.05.2013
Unettomuudesta kärsii noin 20% väestöstä – kuulutko joukkoon? Uskon, että ainakin tilapäisesti lähes jokainen meistä pääsee tutustumaan tähän ihanuuteen jossain elämänsä vaiheessa – niin minäkin. Vaikka vaiva on yleinen, ei se juuri siinä hetkessä hirveästi lohduta, kun on pyörinyt lakanoissa koko yön näkemättä vilaustakaan nukkumatista. Tein pitkittäistutkimuksen hieman kapeahkosta aineistosta (n=1), mutta jos tämä yhtä montaa ihmistä edes auttaisi, niin päätinpä julkaista tutkimustulokset. Lääkeyhtiö Leiraksen teettämän tutkimuksen mukaan stressi on unettomuuden yleisin syy, toiseksi yleisin on masennus ja kolmanneksi vastoinkäymiset / STT 4.10.2012. Olipa syy mikä tahansa, niin unehen veikkosen mieli.
Unilääkkeet?
Ensimmäiseksi, kaikki tutkitut jättivät käyttämättä unilääkkeitä. Tämä päätös on tietysti aina henkilökohtainen ja varmasti on paljon tilanteita, jolloin lääkkeet ovat parasta lääkettä – mutta eivät minun kohdallani.
Kikat & kepposet
Toinen kategoria on kikat ja kepposet. Näitä näkee iltapäivälehtien lööpeissä säännöllisin väliajoin. Juo sitä, vältä tätä, tuuleta huonetta ja tietysti keuhkoja. Uskon toki vahvasti, että joillakin nautintoaineilla kuten kofeiinilla ja alkoholilla on vaikutusta ehdottomasti ainakin unen laatuun. Hapekas liikunta auttaa varmasti eikä järkevän ravinnon nauttiminenkaan sängystä lattialle nakkaa. Tutkimuksen mukaan tässä piilee kuitenkin vaaransa – voi karata mopo käsistä ja nukkumatti mopon mukana. Maneereja alkaa helposti tulla niin paljon, että on vaarana joutua niiden orjaksi. Lopputulos ja sen optimaalinen tavoittelu lisäävät vain painetta ja ahdistusta ja unen saamisesta tulee vieläkin vaikeampaa.
Lampaiden kuuntelu
Mikäs sitten oli tutkimuksen lopputulos? Lopputulos oli häikäisevä – kaikki tutkitut paranivat! Konsti on yksinkertainen – ole välittämättä koko asiasta. Väliäkö tuolla, jos ei nuku yhteen tai kahteen yöhön? Siitähän seuraa humalan tapainen tila – joku kuulemma vielä maksaakin tuosta tilasta ihan säännöllisesti. Jos tarpeeksi kauan onnistuu valvomaan, niin sillä pääsee jo ennätysten kirjoihinkin. Aluksi käytin kyllä itsekin tähän kikkaa – vein nimittäin kaikki kellot pois makuuhuoneesta. Aamulla en voinut olla varma, olenko nukkunut puoli tuntia vai neljä tuntia. Se helpotti seuraavaa päivää, kun ei tullut tunnetta ajatuksesta, että olen nukkunut vain tunnin – olenpa väsynyt. Välillä olin väsyneempi, toisinaan en niinkään. Kyseessä on siis ajattelutavan muutos – silloin kun uni ei tule, on oikein oiva hetki harjoitella meditaatiota.
Aoummmm – ja lootusasentoon, siitä se lähtee – no ei todellakaan! Jos nuo sanat herättivät sinussa jotain oudoksi havaitsemiasi tunteita, niin stoppaappa ajatus hetkeksi tähän ja tutkaile miksi näin tapahtui, juuri nyt on oiva henkisen kasvun paikka. Meditaatio tässä tapauksessa voi olla sitä, että yrität keskittyä juuri olemassa olevaan hetkeen esimerkiksi kuuntelemalla ympäriltä kuuluvia ääniä. Etsi viisi ääntä ja tutkaile niitä mahdollisimman tarkkaan. Tai keskity hengitykseen. Tutki mitä reittejä ilma virtaa ja miten. Ajatus karkaa tämän tästäkin – etenkin jos olet kovasti ahdistunut, mutta se ei haittaa – palauta ajatus vain ja ainoastaan siihen hetkeen rauhallisesti takaisin.
Tätäkin tutkimusta tieteellisempiä tutkimuksia on olemassa, joissa on todistettu, että jo pelkästään meditaatio riittää kattamaan osan ihmisen tarvitsemasta levosta. Yleensä ihmisellä on kaksi syvemmän unen vaihetta yön aikana. Välillä on noin puolen tunnin valvejakso. Valvejakso sanotaan olevan peräisin ajalta, jolloin ihminen oli vielä osa luontoa. Ihmisen oli noustava tuolloin keskellä yötä kohentamaan tulta. Tuohon aikaan aamuyön unijakso saatettiin korvata meditoimalla, joka tarkoitti silloin istumista nuotiolla ja makustelemalla tulen loimua ja lämpöä.
Äläpä siis huoli suotta, vaan nauti unettomuudesta. Usein yöllä saa vieläpä olla kaikessa rauhassa itsensä kanssa – harvinaista herkkua monelle meistä. Hyviä öitä!
-Markku-