viha

Media kylvää vihan siemeniä

Kirjoitettu 29.09.2014

Viha, tuo voimakas ja meille kaikille tuttu tunne. Vihan viesti on ”EI” ja puolustamme sillä sekä fyysistä että henkistä koskemattomuuttamme. Viha on energiaa pursuava, välttämätön, terveellinen ja suojaava tunne. Kerromme sillä: ”Nyt saa riittää!”, ”Näin minua ei kohdella!” Ilman vihaa olemme ilman suojaa ja alttiita hyväksikäytölle. Vihan vastakohta ei ole rakkaus, vaan ne voivat olla jopa hyvin läheisiä tunteita. Vihaa ja rakkautta yhdistää vahva merkityksellisyys – vastakohtana näille tunteille on täysi välinpitämättömyys. Puhumme siis erittäin tärkeästä perustunteesta.

Suomen talous kuralla, vaikka luokittajat pitävät tasoa yhtenä maailman parhaista

Olen ollut huomaavinani, että viha yhteiskunnassamme on lisääntynyt. Tätä käsitystä eivät tue esimerkiksi väkivaltatilastot. Väkivaltainen teko on tosin eri asia kuin viha. Yleensä viha puretaan onneksi ilman fyysistä väkivaltaa. Ehkäpä juuri henkinen yhteisöihin kohdistuva viha on lisääntynyt – ihan sama miten asiat todellisuudessa ovat, halutaan niitä kohtaan levittää vihan tunnetta? Tästä hyvä esimerkki on Suomen valtion taloustilanne. Millainen tilanne ja tulevaisuuden näkymä on sinun mielestäsi? Uskon suuren enemimstön ajattelevan taloutemme olevan kuralla ja Suomi on kohta uusi Kreikka. Näin asian laita on, ainakin jos on uskominen julkista mediaa. Kuitenkin kaikki viralliset luottoluokittajat pitävät Suomen talouden hoitoa yhtenä maailman parhaimmista. Tuoreimpana Fitch antoi viime viikolla Suomelle AAA-arvion ja näkee tulevaisuutemme vakaana.

Mitenpä asian näkee media juuri tänään?

hs_291114

Leike Helsingin sanomien verkkosivuilta 29.11.2014


Yle uutisoi asiasta 11.9.2014: ”Kun Suomen luottoluokitus laskee”

Juoruilu on epäsuora agressiivisuuden ilmaus

Eihän tuo ruusuiselta näytä. Ihan samanlaiseen johtopäätökseen tulee, kun tarkastelee sosiaalisen median valtavirtaa. Miksi me haluamme rypeä pessimistisyydessä ja jakaa ympärillemme vihaa – sitähän tuo on. Juoruilemisessa ja väärän totuuden levittämisessä on kyse epäsuorasta aggressiivisuudesta, jossa pahaa oloa kylvetään proaktiivisesti. Varsinkin valtamedian syyllistyminen tähän on rikollista – he aiheuttavat pelkästään omaa etua ajaen pahaa oloa ja vihaa suurelle joukolle ihmisiä. Miksi näin annetaan tapahtua?

Tarkoituksenhakuista vihan lietsontaa

Koulusurmia on valitettavasti kansainvälisesti tapahtunut niin paljon, että niistä on voitu tehdä kattavia analyysejä. Yhteyksiä eri tapahtumien välillä on useita. Yhtenä yhdistävänä tekijänä tapahtuneiden yhteisöjen kesken on niistä löytynyt suosikkijärjestelmä, jossa koulun kannalta tärkeimmiksi katsotut oppilaat, esimerkiksi edustusurheilijat, ovat systemaattisesti saaneet etuoikeuksia. Mielestäni median yksi keskeisimmistä strategioista tällä hetkellä on luoda epätasa-arvoisuuden tunnetta kansalle. Jatkuvasti kaivetaan esiin mitä etuisuuksia kenelläkin on ja yritetään esittää asiat epäsuotuisassa valossa. Pidän tätä tapaa hyvin edesvastuuttomana. Tällä tavalla luodaan vihaa, jonka jokainen meistä purkaa omalla tavallaan.

Omaan elämään vertaaminen on turhaa

Yksittäinen ihminen alkaa rinnastamaan esille nostettuja tapauksia omaan elämäänsä ja kokee tulleensa kohdelluksi kaltoin – tästähän ei ole oikeasti kysymys. Useimmille meille yritysjohtajat ja eläkepomot eivät kuulu vertaisjoukkoomme, joihin meidän tarvitsisi verrata itseämme yhtään millään tavalla. Rikollista toimintaa tapahtuu jokaisessa kansanryhmässä ja oikeuslaitos on heidän tuomitsemista varten. Ei sitä tarvitsisi median tehdä – ainakaan pelkkien huhujen perusteella.

luetuimmait_IL_291114

Iltalehden luetuimmat 29.11.2014

Tämäkin taisi mennä vihakirjoituksen puolelle – valtamediaksi en kuitenkaan vielä itseäni laske.

– Markku –

Ajatukseni tähän kirjoitukseen kirvoitti Päivi Nurmen toimittama kirja ”Lapsen ja Nuoren viha”, josta tekstin alussa oli muutama suora lainauskin.