Kyläkauppojen paluu

Kirjoitettu 23.07.2013

Somessa on tullut törmäiltyä pitkin vuotta kivijalkakauppojen ahdinkoon. Nyyssönen kirjoittaa päivän blogissaan kaksi syytä ahdinkoon: verkkokauppojen halvempi hinta sekä se, ettei myymälöillä ole annettavana mitään enempää kuin verkkokaupoillakaan. Kivijalkakaupat toimivat nykyisin lähinnä showroomeina ja varsinainen raha liikkuu verkkokaupoissa. Tästä sivujuonteena ajatukseni lähti vaeltelemaan entisiin kivijalkakyläkauppoihin. Olisiko niillä oma mahdollisuutensa juuri tässä hetkessä?

Kyläkauppa – mitä se tuo mieleesi?

Oma mieleni piirtää verkkokalvoille pienen ja lämminhenkisen kohtaamispaikan paikallisille ihmisille. Siellä se Hosu naureskelee lihatiskin takana, kaataa naapurille ja itselleen kupin kahvia, hörsäsee siivun ja häipyy pihalle auttamaan mökkiläistä veneen tankin täyttämisessä. Kaupassa asuu hyvä palvelu, ite isäntä paikalla ja emäntäkin – he antavat kaupalle kasvot, jotka ovat kiinnostuneita asiakkaista. Kaupan on paljon paikallisesti tuotettuja lähituotteita. Konseptina tämä ei kuulosta järin huonolta, mihinkäs kyläkaupat kuolivatkaan? Ai niin, asiakkaat kylistä loppuivat. Onhan toki pieniä kauppoja kaupunkien asutuskeskuksissa, mutta mielestäni ne eivät ole kyläkauppoja vaan niistä on tehty minikopioita marketeista, joissa yllä mainitsemani tunnusmerkit eivät toteudu.

Päivän trendeinä ovat kauppakeskukset sekä hyper- ja supermarketit. Niiden menestyminen perustuu ostovolyymiin, jossa kulutustavarat kuten vaatteet, viihde ja urheiluvälineet näyttelevät merkittävää roolia. Valtaosa ihmisistä ostaa kulutustavaransa jo verkkokaupoista eikä jäljellejäävän porukan kantamat eurot millään pysty tuottamaan riittävää tulosta raskaiden kustannusten kivijalkakaupoille. Seuraavaa läpimurtoa odottava toimintamalli on, että päivittäistavarat tilataan verkosta ja ne toimitetaan suoraan kotiin. Pystyvätkö isot ketjut, jotka vaativat laajan asiakaskunnan, kehittämään koskaan toimivaa palvelua tähän tarpeeseen? Jos mietimme normaalia arkipäivämme ostoskoria, se on päivästä toiseen hyvin samanlainen. Järkevästi toteuttaen voisi olla hyvin mahdollista saada tästä toimintamallista toimiva konsepti. Äkkiseltään ajateltuna, konsepti soveltuisikin pienille kyläkaupoille paremmin kuin hypermarketeille.

Miksi kaupassa käydään?

Ihmiset eivät siis tarvitse enää hypermarkettien tuote- saatikka palvelutarjontaa, vaan siellä käydään pääasiassa ostamassa päivittäistavaroita. Miksipä tässä kategoriassa ei voisi asutuskeskuksessa sijaitseva kyläkauppakin pärjätä, jonka kiinteät kustannukset ovat murto-osa verrattuna isoihin kiinteistöihin. Voisiko pieni kyläkauppa hoitaa tehokkaasti jakelun muutaman neliökilometrin asiakasalueelleen? Löytyisikö nykypäivänä asiakkaita, jotka ovat valmiita maksamaan vapaa-ajastaan ja kaupassa surffailun sijasta käyttää aikansa johonkin muuhun? Voisiko verkossa olla ”default-ruokalistat” muotoiltuna terveellisen ruokaympyrän mukaan? Asiakas valitsisi mieluisen ruokalistasetin viikolle ja ruokatarpeet olisivat kotiovella tai kaupan tiloissa valmiina keräiltyinä töistä palattuaan. Toki tarjolla olisi tietysti myös mättöviikon setti, makuja Aasiasta ja kalamiehen kimara. Saisiko lisäksi karuilta mammuttihuoltoasemilta parlamentit siirtymään takaisin tähän kyläkauppaan, jossa olisi aamulla lämpimäisiä ja tuoretta kahvia tarjolla. Ei kymmentä sorttia, mutta tuoretta ja lähiraaka-aineista tehtyä ja kauppias ite heittäisi parlamentille aina välikommenteilla syttöjä neuvonpitoon.

Itse haluaisin ainakin uskoa, että tällaiselle palvelulle olisi taas kysyntää ja sitä voisi toteuttaa kannattavasti. Minä ainakin tulisin asiakkaaksi. Eikä idea mikään uusi ole. Muista kun lapsena kuuntelin puheluita kyläkauppaan äidin puutteista – puutetavarat tupsahti pian pirttiin. Siellä konsepti toimi silloin mainiosti – enään ei pienissä kylissä riitä väki perinteiden jatkamiseen, mutta maalikylissä riittää.

-Markku-