Mikropalautuminen työpäivän aikana – pienet hetket, iso vaikutus
Kirjoitettu 01.12.2025
Uupuminen ei välttämättä johdu työmäärästä, vaan huonosta palautumisesta. Palautuminen voidaan jakaa kolmeen osaan: syvä palautuminen esim. vuosilomalla, arkipalautuminen – työpäivän jälkeen ja viikonloppuna ja kolmas, johon tässä keskitymme: mikropalautuminen työpäivän aikana.
Mikropalautuminen työpäivän aikana – minilomia aivoille
Kyse on siis siitä, miten palaudumme kesken työpäivän, emme vasta illalla tai lomalla. Mikropalautuminen tarkoittaa lyhyitä, muutaman sekunnin tai minuutin mittaisia hengähdyshetkiä kuormituksen keskellä. Ne ovat kuin pieniä “minilomia” aivoille ja keholle. Ajatus on yksinkertainen: jos kuormitus tulee pitkin päivää, myös palautumisen pitäisi tulla pitkin päivää. Pelkkä viikonloppu ei riitä paikkaamaan viikkoa, jonka jokainen päivä on ollut yhtäjaksoista sumputusta. Mikropalautuminen voi olla hyvin arkista esimerkiksi:
- 30–60 sekunnin rauhallinen hengityshetki ennen seuraavaa palaveria
- lyhyt jaloittelu tai venytys Teams-putken välissä
- ruokalaan siirtyminen ulkokautta
- katseen nostaminen ruudusta ikkunaan ja kolme rauhallista hengitystä
- vesilasin hakeminen tietoisesti – ei puhelin kädessä sormella hiplaten
- tietoinen musiikkikappaleen kuunteleminen
Nämä hetket eivät ole “turhaa löysäilyä”, vaan osa ammattimaista työn tekemistä. Aivot väsyvät erityisesti keskeytyksistä, tietotulvasta ja jatkuvasta tarkkaavaisuudesta. Kun mikropalautuminen puuttuu, seurauksena on helposti ärtymys, virheet, ajattelun kaventuminen ja tunne, että “mitään en saa oikeasti tehtyä”.
Rytmitä työpäiväsi
Hyvin rytmitetty työpäivä koostuu pienistä sykleistä: kuormitus + palautus. Yhden 45–60 minuutin keskittyneen työrupeaman jälkeen jo 1–2 minuutin tauko voi riittää palauttamaan fokuksen. Moni huomaa myös, että iltapäivän väsymys hellittää, kun päivän aikana ei ole puristanut koko ajan “täysillä”. Mikropalautus toimii parhaiten, kun siitä tulee näkyvä ja yhteinen tapa. Voit luoda rakenteita helpottamaan mikropalautumista:
- lisää kalenteriin muistutuksia mikrotauoista (esim. klo 10, 13 ja 15)
- sopikaa tiimin kanssa, että palaverit kestävät 25 tai 50 minuuttia, ei täyttä tuntia
- jos olet esihenkilö, johda esimerkillä pitämällä lyhyitä hengähdyshetkiä palavereiden välissä – ja sanomalla sen ääneen.
Työhyvinvointi ei rakennu yhdestä hyvinvointipäivästä vuodessa, vaan kymmenistä pienistä valinnoista, joita teemme joka ikinen työpäivä. Mikropalautuminen työpäivän aikana on yksi yksinkertaisimmista – ja aliarvostetuimmista – työkaluista.
Haaste sinulle: valitse yksi mikropalautustapa ja testaa sitä viikon ajan. Esimerkiksi:
- ennen jokaista palaveria: 3 rauhallista hengitystä silmät suljettuna
- kerran tunnissa: nouse seisomaan ja pyöräytä hartiat 10 kertaa
- kerran päivässä: käy ulkona 3-5min ja etsi tietoisesti 5 erilaista kuuluvaa ääntä
Seuraa, mitä huomaat omassa vireystasossasi ja mielialassasi. Usein jo muutamassa päivässä ero on yllättävän selvä.
– Markku –
Lue lisää: