Tabut – kun luottamus ei riitä keskusteluun

Kirjoitettu 10.03.2015

Mistä ei saa puhua? Aika monesta asiasta ei saa riippuen asiayhteydestä sekä henkilöistä. Jos asiat uskallettaisiin sanoa, niin kuin ne ovat, se varmasti veisi asioita eteenpäin. Mutta mitenpä ne asiat ovat? Siinä yksi tabujen keskeisin ydin – pitäisi ymmärtää, etteivät asiat ole niin kuin minä ne näen. Oma näkemykseni on vain yksi monista. Tämän kuin muistaisimme sekä puhujan että kuuntelijan roolissa.

Kenen kanssa leikin mieluiten?

Heitänpä muutaman minun arvomaailmassa elävän tabun tarkasteltavaksi. Valmentaessani ryhmiä ryhmädynamiikan parissa olen huomannut, että tabuja ovat lähes jokaisessa ryhmässä tunnesuhteet. Voinko kertoa toiselle ryhmän jäsenelle, että en tee hänen kanssaan kovin mielelläni yhteistyötä? Päiväkodissa lapset sanovat reilusti, että en halua leikkiä sinun kanssasi – vanhemmiten tämä ei enää onnistu. Ryhmän jäsenten välinen tunnesuhde on niin tabu asia, että olen toistaiseksi päättänyt luopua kyseisestä harjoituksesta, ellen tunne ryhmää erityisen hyvin ja tiedä, että se on valmis asiaa käsittelemään. Mielestäni olisi hedelmällistä keskustella avoimesti syistä, miksi minulla on tunne, etten tule kauhean hyvin toimeen hänen kanssaan. Kysymys on tunteesta! Fakta on, ettei kaikki tule kaikkien kanssa yhtä hyvin toimeen – eikä tarvitsekaan. Eikö olisi äärettömän tärkeää pohtia ja tiedostaa ilmiöitä käyttäytymisen takaa? Uskon monenkin kokevan kyseisessä tilanteessa, että juuri minussa on jotain vikaa – näinhän asia ei tietysti ole. Väitän, että päteviä ihmisiä sanotaan irti tehtävistään siksi, ettei joku tule hänen kanssaan toimeen keskustelematta kertaakaan, miksi eivät tule keskenään toimeen.

Oma lapsi tekee järkevästä kärkevän

Junioriurheilussa näyttää tabuna olevan avoin keskustelu valmennuksesta. Asioista puhutaan paljon kahden kesken tai jopa lehdistön kautta, mutta avointa ja rakentavaa keskustelua minä kuulen vähän. Suurin syy tähän lienee se valtava tunnetaso, joka asiaan latautuu omien lasten kautta – on varottava nostamasta itse kissaa pöydälle, ettei oman lapsen kohtelu kärsisi. Mutta muuttuvatko asiat ellei niistä puhuta? Ei todellakaan – puhe on ensimmäinen askel kohti muutosta. Ja nimenomaa rakentava keskustelu. Nykyteknologia on vähentänyt aitoa dialogia ja tilalle on tullut kirjaimellisesti vuoropuhelu tai pikemminkin vuorokirjoittelu. Tämä tapa saa aikaan entistä enemmän kuohuntaa, kun niin moni kommunikoinnin perusväline jää pimentoon. Keskustelua siis tarvitaan ja näissäkin keskusteluissa olisi tärkeää jokaisen muistaa, että oma mielipide on varmasti värittynyt oman vanhemmuuden takia!

Puhutaanpa pornosta!

Raapaistaanpa vielä parisuhteen näkökulmaa. Seksi lie yksi yleisimmistä tabuista. Kuinka paljon parien välillä käydään keskustelua omista haluistaan, fantasioistaan, tarpeistaan ja odotuksistaan. Saako seksin takia vaatia puolisolta ulkomuodollisia pätevyyksiä tai voimmeko yhdessä saada pornosta jotain omaan parisuhteeseemme? Näissä keskusteluissa ehkäpä keskeinen tunne voi olla painostuksen kokemus. Väitän kuitenkin, että rakentava dialogi tässäkin helpottaa ja vapauttaa ennemmin kuin ahdistaa. Jos kaluja asiaan kaipaa, niin voin suositella Katajan ”sylikkäin”-parisuhdeviikonloppua. Se oli todella antoisa viikonloppu.

Kaiken takana jälleen luottamus

Mutta mistä tabut syntyvät? Asiaa voi lähteä purkamaan vaikkapa kulttuurista päin, mutta enpä lähde. Mielestäni tabut syntyvät ja elävät luottamuksen puutteesta. Emme luota, että keskustelukumppanimme hyväksyy ajatukseni. Pelkään, että hän suuttuu ja asian esille ottamisesta seuraa minulle jotain negatiivista. Eikä tuo varmasti hirveä väärä pelko olekaan. Mutta jos näin on, niin silloin ensimmäinen keskustelun aihe on ehdottomasti luottamus!

-Markku-

Näistä ajatuksista on kiittäminen Helena Åhmania ja hänen lähettämää kirjaansa ”Johtajien tabut”. Kirjan lukeminen on tosin vasta ihan alkutekijöissä, mutta lupaavalta vaikuttaa. Ehkäpä kirjasta poikii vielä montakin kirjoitusta. Kiitoksia Helena kirjoista!

Muita postauksia kirjasta: