”Fiksut kundit päätä aukoo”
Kirjoitettu 09.09.2019
Kiusattu. Havahdun juuri itkemästä voimakkaasti. Kaiuttimista kuuluu Lauri Tähkän versio Blaablaasta – se vie minut 80-luvun loppuun Posion pyrinnön taakse roskapönttöön. Sieltä löysin itseni useana välituntina. Kiusaajat minut sinne laittoivat. Enimmäkseen kiusaaminen oli henkistä, mutta päivittäin myös fyysistä.
Olin onnekas, kun kiusaamista kesti vain pari vuotta. Olin onnekas, minulla oli myös hyviä ystäviä. Olin onnekas, minulla oli myös rakastava ja turvallinen koti. Olin onnekas, että olin vahva – en välittänyt. Silloin ei ollut kuulokkeita, joita laittaa korville, mutta en vaan välittänyt tai ainakin luulin niin. Se kuitenkin sattui. Sattui niin paljon, että vielä 30-vuoden jälkeen nuo muistot saavat minut itkemään. Ehkä eniten itken sitä, että kaikki eivät olleet niin vahvoja. He eivät jaksaneet. Heitä ei enää ole. Ja minä olin myös yksi kiusaajista. Siirsin omat kokemukseni eteenpäin vielä heikompiin. Tai eivät he heikkoja olleet – minä ja minua kiusanneet olivat.
Niin kait se on, että kiusaajat ovat heikoimpia. Selittämätön pahaolo tarvitsee purkaa jotenkin. Heikkoa itsetuntoa tarvitsee nostaa ja saada hyväksyntää omassa yhteisössään. ”Raukat hengissä koittaa pysyä. Olla viilee oikeessa jengissä”. Vaikka tämä on karu totuus, se on silti ymmärrettävää – niin meidän mielemme mekanismit toimivat. Sitä ei silti tarvitse kenenkään sietää eikä hyväksyä.
Työyhteisövalmentajana ja työnohjaajana kohtaan toistuvasti samoja asioita työelämässä. Kiusaajat ovat heikkoja ja hauraita – ihan niin kuin me jokainen. Jos olet kiusattu, muista että kiusaaja ei ole oikeassa. Hän ei ole vahvempi tai parempi kuin sinä. Tärkeintä olisi, ettei sinun tarvisi olla yksin. Toivottavasti sinulla olisi joku, kenen kanssa puhua. Myös minuun voit olla yhteydessä jos haluat keskustella. Sieltä vastaa hauras, heikko ja epätäydellinen ihminen.
Mutta nyt – etenkin sinä itsesi kiusatuksi kokeva: Täysille luureihin!
Kiitoksia Antti Tuiskulle ja Lauri Tähkälle – tämä heilahti minun voimabiisien ykköspaikalle!
– Markku –