Avobemarierakon onnellisuus?
Kirjoitettu
13.08.2014
Hyvinvointionnellisuus
Voiko onnellisuutta kokea ilman muita?
Tolvasen Ville sai jälleen minutkin pohtivalle kannalle ja pitkästä aikaa tarttumaan blogini kulmaan kiinni. Ville pohti elämänsä teoksen sisällysluetteloa. Jäinpähän miettimään elämän onnellisuuden rakennuspalikoita – miksi meistä ei monikaan uskalla tehdä niitä asioita, jotka osaa luetella itselle onnellisuuden lähteiksi? Vastaus löytyykin ehkä muista?!
Onni lapsena aidompaa?
Onneni on tällä hetkellä saada seurata lasteni kehitystä eri ikävaiheissa. Mitä nuorempi lapsi on, sitä aidompaa ja spontaanimpaa onnellisuus näyttää olevan. Kun käännän ajatuksen itseeni – tiedän, että olen todella onnellinen. Kaikki asiat ovat niin hyvin, kuin vain voin kohtuudella toivoa. Onnellisuus on ehkäpä useimmiten tiedostettumpaa kuin aidosti koettua. Olenko sittenkin ”vain” onnekas, mutta osaan olla liian harvoin onnellinen?
Minuus syntyy muista?
Kokemus minästä rakentuu muiden ihmisten palautteesta. Syntyykö onnellisuus esimerkiksi siitä, että on saanut aina haaveilemansa avobemarin vai siitä, että huomaa saavansa muiden huomion ajaessaan unelmiensa kärryllä. Eli ajatusleikkinä: Tekisikö avobemari onnelliseksi, jos omistaisi kilometrejä mustaa asfalttia yksityisesti ja ajelisi siellä päivät pitkät luu pihalla tukka hulmuten niin, ettei kukaan näkisi?
Ura on toinen mielessäni pyörivä dilemma. Tuoko onnellisuutta työtehtävät esimerkiksi toimitusjohtajana globaalissa yrityksessä vai syntyykö onnellisuus mahdollisesti siitä, että toiset arvostavat asemaasi ja koet mielihyvää toisten tunteiden takia. Jos kukaan ei asemaa arvostaisi, olisiko silti hienoa saada tehdä kyseisiä tehtäviä?
Tässäkin haastavampi on pysyvämpää
Näinpä vastaus kysymykseeni on, että onnellisuuden kokeminen ilman toisista ihmisistä reflektoituja tunteita on haastavampaa, mutta toivottavasti kestävämpää.
Suhteellisen onnellisuuden pohtiminen jatkuu seuraavassa kirjoituksessani: ”Kaikki on suhteellista: onnellisuus, opiskelu, junioriurheilu. Pyri isoksi kalaksi pieneen lampeen!”
– Markku –