Taigalaisten kanssa kalan kimpussa
Kirjoitettu
22.05.2014
Hyvinvoinnin Suurlähettiläätkehitysryhmäryhmädynamiikkatyöyhteisö
Tämä päivämäärä painettakoon historian kirjoihin kohdallani yhden suuren unelmani täyttymyksenä. Kauan olen haaveillut saavani pukea töihin lähtiessäni lempiasusteeni – maastopuvun. Kello oli soimassa kuudelta, mutta olo oli kuin 35 vuotta sitten jouluaattoaamuna. Eihän se uni silmissä tahtonut pysyä ja reilusti ennen kellon herätystä oli jo kahvi porisemassa. En voi oikein hienompaa yhdistelmää kuvitella: kalastuspäivä yhdistettynä ryhmädynamiikkaan. Jääköön sen verran petrattavaa päivän aloitukseen, että vielä joku päivä haluan ryhmädynamiikan alkavan aamuhämärissä teeriä tai hanhia odotellen.
Päivä alkoi hieman lantioita verrytellen suurhaukisaaliin tuuletuksia tapaillen. Pian tosin oli vakavoitumisen paikka pienryhmäistunnossa. Näiden jälkeen viriteltiin kalastusaiheinen ryhmäkisa, jossa osalajeina olivat tietovisa, viiden kategorian kalastuskilpailu sekä lopuksi tulenteko.
Päivän positiivisimman saaliin tarjosi kunnon körmyniska ahvenen jigauksesta
Eräilyn päävastuun kantoi EräsPete eli Petri Korhonen. Kiitoksia Petelle loistavista järjestelyistä sekä opastuksesta. Kaikki sujui yli odotusten, niin kuin oli tavoite. Vieläkin herahtaa vesi kielelle, kun mieleen tulee päivän eväät: valkohäntäkaurispata ja savulohi kanttarellimuhennoksineen ja nokipannukahveineen sekä muine lisukkeineen. Ja kaikki tietysti olivat lähiruokaa.
Kalaakin tuli kappalemäärällisesti ihan mukavasti. Haukea yritettiin veneellä Liesvedeltä monin eri menetelmin, mutta edellisen vuorokauden rankkasateet olivat sotkeneet veden todella pahasti ja suurhauet päätettiin säästää Taigan seuraavalle reissulle ja heidän asiakkailleen. Kirjolohet olivat otillaan puolen tunnin ajan ja muutama saatiinkin evääksi mukaan.
Team Sheriffi vei kirkkaasti kirjolohikategorian voiton
Team XO nappasi haukisarjan voiton yllättäen lammen kaksikiloisella
XO:n suvereeni suoritus tulentekokisassa ei ihan riittänyt ryhmäkisan voittoon
Taigalaisten palautteet päivästä
”Päivä onnistui todella hyvin ja Markku oli suunnitellut päivän ohjelman juuri niin kuin suurilla linjoilla suunnittelimme. Saimme pienen teorian ja käytännön harjoituksien kautta ajatuksia ryhmädynamiikan tärkeydestä ja miten se tulisi tässä normaalissa aherruksessa muistaa pitää mielessä. Ilman sen toimivuutta ei varsinkaan näin pienen ja touhukkaan porukan tekemisestä tulisi mitään.
Kalastus osaavan oppaan johdolla oli erittäin mukavaa ja sieltä tarttui saaliin lisäksi mukaan hyviä vinkkejä mitä pitää hyödyntää kesän kalareissuilla. Ja ruuat oli todella hyviä!
Kaiken kaikkiaan Markun suunnittelema ja Erä´s Peten kanssa toteutettu ryhmädynamiikan päivä onnistui oikein loistavasti ja voin suositella sitä kaikille jotka haluavat yhdistää sopivan määrän käytännönläheistä asiaan perehdytystä ja ryhmähenkeä nostattavaa tekemistä samalle reissulle !!
Kiitos ja kumarrus päivän toteuttajille ja tietenkin hyville työkavereille joita ilman päivä ei olisi ollut niin onnistunut!”
– Petri Kyllönen, Toimitusjohtaja –
”Minulla ei ollut paljon ennakko-odotuksia, vaan lähdin päivään silmät ja korvat auki. Ryhmädynamiikan käsittely avasi uusia ajatuksia ja näkökulmia sosiaaliseen kanssakäymiseen, työyhteisöön ja johtamiseen. Itseäni teoria olisi kiinnostanut syvemminkin, mutta rajallinen aika luonnollisesti edellyttää rajanvetoja. Opettavaisia elementtejä oli tarjolla ja kiinnostus heräsi. Kalastuksen ympärille rakennettu toiminnallinen kokonaisuus oli todella hauska ja tarjosi verrattoman kehyksen tyky- ja ryhmädynamiikkapäivään. Päivä oli napakymppi!”
”Moi, Erittäin mukavan päivän ja illan olit järjestänyt, Kalastus ja grillailu piristi valtavasti mieltä. Ruoat olivat erinomaisen hyviä, kiitos myös Petrille siitä. Jäi siitä pienestä kalasaaliistakin takaraivoon mukava kesän kalastuskauden aloittelu.
Toivottavasti ryhmähenki paranee ja päivän anti hohkaa tänne toimistolle myöskin.”
Statistiikkaa palautekyselystä
Markku ja EräsPete kiittävät Taigaa hienosta päivästä!
Kirjoitus Taigan aloitustunnelmista: Taigalaiset panostavat ryhmädynamiikkaan